Oi kuinka kevät säteilee

Politiikka Ei kommentteja

Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden 12-vuotispäivää vietetiin viime viikolla. Oli tummanpuhuvan ironista, että Teollisuuden Voiman hakemus seuraavasta ydinvoimalasta jätettiin sisään lähes samanaikaisesti. Kiire on kova, koska viidennen voimalan rakennuttamiskustannuksista ei ole vielä tarkkaa tietoa. Budjetti menee varmasti yli, joten TVO haluaa nopeasti päätöksen myös seuraavasta voimalasta ennen kuin poliittiset päättäjät heräävät tarkastelemaan kustannuksia kriittisesti.

Ydinvoimaa mainostetaan nyt ’siirtymäkauden’ energiamuotona. Tämä lienee merkki siitä, että myös ydinvoiman kannattajien leirissä aletaan ymmärtää faktat: uraani ei ole ehtymätön luonnonvara.  Jos kulutus pysyttelee nykyisellä tasolla maailman tunnetut uraanivarat loppuvat noin 30-40 vuodessa. Kuitenkin: Jos ydinvoiman avulla aiotaan merkittävästi vähentää kasvihuonepäästöjä, silloin kapasiteetti tulisi kasvattaa vähintään kuusinkertaiseksi. Silloin uraania riittäisi arviolta 10-15 vuodeksi, jolloin esimerkiksi Suomeen suunnitteilla oleva kuudes ydinvoimala ei maksaisi koskaan sen rakentamiseen sijoitettuja varoja ja energiaa takaisin.

Nyt ydinvoimalla pelataan aikaa. Tämä kohtalokas uhkapeli ei voi johtaa hyviin tuloksiin. Järkevämpää olisi panostaa heti uusiutuviin energiamuotoihin ja masinoida vihdoinkin laajempia kampanjoita energiankulutuksen kasvun pysäyttämiseksi.  

Lisää pointteja on löydettävissä Vasemmistonuorten perjantaina julkaisemasta ydinvoima-aiheisesta kannanotosta:

Vasemmistonuoret: Suomen lopetettava ydinvoiman edistäminen

Vasemmistonuorten mielestä Suomi toimii vastuuttomasti, kun se esiintyy maailmalla ydinvoiman lisärakentamisen mannekiinina.

Vasemmistonuoret haluaa tänään, Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden 22-vuotispäivän aattona muistuttaa ydinvoiman riskeistä. Tshernobylin vaikutukset tullaan huomaamaan miljoonien ihmisten elämässä vielä monen sukupolven ajan. Suomessakin olisi jo aika todeta ydinvoiman kohtuuttomat riskit suhteessa sen hyötyyn.

”Olkiluodon rakenteilla olevassa reaktorissa on todettu 1500 turvallisuuspoikkeamaa ja se on prototyyppi. Tämä asettaa suomalaiset koe-eläinten asemaan”, toteaa Vasemmistonuorten ympäristötyöryhmän puheenjohtaja Minna Sumelius.

Ydinvoima on poliittinen kysymys. Syksyllä 2008 Suomen hallituksen käsittelyyn tulevat ensimmäiset hakemukset kuudennesta reaktorista.

”Hallituksen on vihdoin tunnettava vastuunsa ja hylättävä kaikki hakemukset. Suomen ei pidä toimia esimerkkinä ja johdattaa muuta maailmaa väärään suuntaan energiapolitiikassa. Elämme erityisen herkkiä aikoja, sillä EU-puheenjohtajuuden saa heinäkuussa Ranska, jonka presidentti Nicolas Sarkozy on markkinoinut Olkiluodon tyyppistä reaktoria kehitysmaissa”, Sumelius erittelee.

”Jokaisella kansanedustajalla on Suomen tasolla vaikutusmahdollisuus. Eduskunta voi myös päättää kieltää lisäydinvoiman”, Sumelius huomauttaa.

Ydinvoima ei ole ratkaisu ilmastonmuutokseen, vaan pahentaa sen alkusyytä, energiankulutusta. Lisäksi se saastuttaa koko elinkaarensa ajalta. Vasemmistonuoret haluaa suunnata resurssit energian säästöön sekä uusiutuvien energiamuotojen käytön edistämiseen. Vasemmistonuoret tuomitsee myös uraanin louhinnan, sillä se tuottaa suuret määrät radioaktiivista jätettä ja saastuttaa laajoja alueita.

Bugit korjattu

Yleinen Ei kommentteja

Blogin kommentoinnissa ja yhteyslomakkeessa oli häiriöitä, jotka on korjattu. Nyt pitäisi toimia.

Kulttuuritoimi ja Pohjanmaan rata

Kunnallispolitiikka, Politiikka Ei kommentteja

Bongasin eilen Kalevan pääkirjoitusosastolta oli erinomaisen kirjoituksen Oulu15-kahakoinnista. Jutun kirjoittaneen Antti Ervastin mukaan nykyaikaan ei kuulu “kaikkien kulttuuriasioiden hoitaminen jäykästi kulttuurijohtaja- ja virastolähtöisesti”. Tästä asiasta voi olla helposti samaa mieltä. Laitoksilla on paikkansa, mutta muuta kulttuurikenttää ei sovi lyödä korville.

Onneksi myös kaupunginhallituksessa käytettiin lopulta järkeä. Se päätti eilisiltana palkata hankkeen työntekijät Oulun kaupungin omalla rahalla, vaikka päätös EU-tuesta on vielä ainakin jonkin aikaa jäissä. Hanke jatkuu siis keskeytymättä. Hieno ja tärkeä juttu Oulun kulttuurielämälle. Projektin hallintosuhteet tosin muuttuvat hieman, kun sitä tulee vetämään erillinen kehittämisjohtaja. Jatkossa selviää, miten lisäbyrokratia vaikuttaa projektin toimivuuteen.

Mielipidepalstalla puhutti Pohjanmaan radan tilanne. Käytän itsekin vilkkaasti liikennöityä rataa jatkuvasti työ- ja vapaa-ajan asioissa.

Dm7 eli Lättähattu Oulun asemallaOulu-Seinäjoki -pätkän peruskorjauksen pitäisi alkaa pian. Outoa kyllä, se toteutetaan 1-raideremonttina, joka tuo mukanaan häiriöitä yöjunaliikenteeseen pitkäksi aikaa. Yhden raiteen remontoiminen myöskään ratkaise kasvavan junaliikenteen ongelmia.

On totaalista hölmöilyä olla rakentamatta kaksia raiteita koko matkalle heti. Raskas liikenne kasvaa Talvivaaran kaivoksen myötä ja matkustajaliikenteelle rata on tärkeä suoni pohjoiseen. Kun nämä seikat yhdistetään 1-raideremontin mukaan tuomiin suuriin ongelmiin liikennöinnissä, ei voi tulla kuin yhteen johtopäätökseen. Kaksi raidetta on parempi vaihtoehto.

Mitä tapahtuu Oulu15-hankkeelle?

Kunnallispolitiikka Ei kommentteja

Viime viikolla kuultiin kummallisia uutisia Oulun kulttuurielämän suunnalta. Kulttuuritoimi on esittänyt Oulu15 -kulttuurihankkeen keskeyttämistä määräämättömäksi ajaksi huhtikuun alusta alkaen. Tässä Kalevan juttu aiheesta.

Oulu15 on kulttuurin ja luovien alojen kehittämisen sateenvarjohanke, jota on jo pitkään ja menestyksekkäästi vetänyt mieskuoro Huutajista tuttu kulttuurivaikuttaja Petri Sirviö.

En tiedä tarkemmin hankkeen keskeyttämispäätöksen taustoja, mutta aika surkealta tämä sekoilu tuntuu. On omituista, että homma keskeytetään juuri nyt, kun hyviä tuloksia on saatu aikaan. On totta, että Oulu15 kärsii rahoitusongelmista Pohjois-Pohjanmaan liiton rahoituspäätöksen yhä viipyessä. Taloudellisesti hyvin toimeen tuleva kaupunki voisi kuitenkin nyt tulla hieman vastaan ja varmistaa hankkeen jatkon sen jäädyttämisen sijaan. Näin on jo esitetty monessa puheenvuorossa.

Hankkeen keskeyttämisen myötä myös Sirviötä kammetaan nyt pois tehtävästään.
Tässä lienee kyse henkilökemioista. Mies, joka kykenee katsomaan kulttuurin kenttää avoimesti ja korostaa vapaata kulttuuria, on aika kaukana perinteisestä virkamiesjäykistelystä.

Kaupunginhallitus ei vielä viime viikolla ottanut kantaa jupakkaan. Peli vihellettiin poikki toistaiseksi.  Päätökset tehdään vasta rahoitustilanteesta ja kulttuuritoimen uudelleenjärjestelyistä saadun lisäinformaation jälkeen. Toivottavasti asiassa ei munita liian pitkään. Keskeyttämispäätös oli jo raju isku Oulun kulttuurielämän kehittämiselle.