Teksti on julkaistu myös Oulun Vasemmistoseuran blogissa.

Olen iloinen veronmaksaja. Edes joulukuussa maksettaviksi langenneet parin sadan mätkyt eivät haitanneet pätkääkään, varsinkin kun miettii mitä niillä rahoilla on saatu aikaan. Olen tietysti myös itse eräs hyödynsaajista, sillä veroilla rahoitetaan Suomessa yhteiskunnan perustoiminnot koulutuksesta, terveydenhuollosta ja sosiaalitoimesta lähtien aina perusinfraan eli katuihin, rautateihin, sähkölinjoihin ja viemäröintiin asti. Kaikki laittavat rahaa yhteiseen pottiin ja ja jokainen hyötyy.

Ilman verotusta nykyisenkaltaista yhteiskuntaa ei olisi olemassakaan. Julkisia palveluita ei luonnollisesti olisi lainkaan. Mikään firma ei täällä pystyisi palkkaamaan yhteiskunnan ilmaiseksi kouluttamia työntekijöitä ja näin tuottamaan lisäarvoa omistajilleen. Ilman oikeudenmukaista verotusta maan päällä vallitsisi anarkia.

Verojen määrästä ja muista verotukseen liittyvistä seikoista on tietysti monenlaisia mielipiteitä. Vasemmistoliitossa kannatetaan voimakkaasti progressiivista verotusta, joka tulisi ulottaa koskemaan kaikkia tuloja pääoma- ja osinkotuloista lähtien aina perintöihin saakka.

Oikeistohallituksen aikakaudella on puolestaan pyritty päinvastaiseen suuntaan eli kohti tasaveroa (joka on usean näkemyksen mukaan jo toteutunut, esim. kunnallis- ja pääomaverot ovat jo tasaveroja). Lisäksi oikeiston mielestä on tuloja, joita ei tulisi verottaa lainkaan - kuten esimerkiksi osingot.

Suomessa on perinteisesti suhtauduttu mielikuvien tasolla verotukseen hyvin negatiivisesti. Tässä retoriikassa verokarhu kiskoo, kynyttää ja herkuttelee kansan kustannuksella.

Suomalaiset suhtautuvat kuitenkin tutkimusten mukaan esimerkiksi verotuksen progressioon hyvin myönteisesti. Tasaveroa tähän maahan eivät uusimman tiedon mukaan halua edes rikkaat.

Vinoutuneet ja veroihin liittyvät kielteiset mielikuvat johtuvat osittain siitä, että meillä ei ole pitkiin aikoihin käyty todellista kansalaiskeskustelua verotuksesta. Siis siitä, mitä verorahoilla oikeasti saadaan aikaan. Oikeudenmukaisuusaspekti on hukkumassa oikeiston tasaverovyörytyksen alle.

Syitä voidaan etsiä myös julkisen keskustelun vääristymistä. Verokriitikoille on Suomessa olemassa oma organisaatio, Veronmaksajien keskusliitto, joka markkinoi itseään mediassa ”veronmaksajien edustajana”, vaikka todellisuudessa siihen kuuluu vain murto-osa kaikista suomalaisista veroja maksavista ihmisistä.

Liitto haluaisi käyttää tätä brändiä yksinoikeudella. Vuonna 2004 veronalennuspolitiikkaa vastustamaan perustettu vaihtoehtoinen yhdistys, Iloiset Veronmaksajat ry., hyväksyttiinkin yhdistysrekisteriin vasta kolmisen vuotta sitten Veronmaksajien keskusliiton voimakkaan vastustuksen takia.

Veronmaksajien keskusliiton päämäärät ovat yhteiskunnan peruspalveluiden kannalta tuhoisat. Liiton virallinen tavoite on julkisten menojen supistaminen. Tämä todetaan muun muassa uunituoreen Veroavain 2010 -opuksen esittelytekstissä.

Erilaisissa verotusta koskevissa mielipiteissä ei tietenkään ole mitään väärää - asioista saa ja pitää olla erilaisia näkökantoja. Tässä rassaa lähinnä se, että Veronmaksajien keskusliitto esiintyy jatkuvasti julkisuudessa kaikkien veronmaksajien edunvalvojana, vaikka todellisuudessa koko organisaatio on täysin kokoomuslainen projekti, jonka puheenjohtaja Teemu Lehtinen kuuluu kykypuolueen pääideologeihin.

Julkisessa debatissa Veronmaksajain Keskusliitto on se taho, joka kutsutaan edustamaan veronmaksajia. Kusetus on mennyt läpi täydellisesti. Tätä ihmeteltiin jo vuonna 2003 Talousuutisten artikkelissa: ”Suomen kaikkien veronmaksajien valitsema eduskunta ja sen luottamusta nauttiva hallitus kysyvät veronmaksajien mielipidettä järjestöltä, johon kuuluu vain nelisen prosenttia veronmaksajista!”

Kuudessa vuodessa juuri mikään ei ole muuttunut. Syntynyt tilanne hakee edelleen vertaistaan härskiydessään. Toivonkin, että jokainen kerta, kun näette tätä organisaatiota edustavan ihmisen esiintyvän esimerkiksi televisiossa asiantuntijana verotusasioissa, hälytyskellot alkavat soimaan ja lujaa.

Huolestuttavaa on se, että media on napannut tämän syötin purematta kiinni. Vastakkaisia näkemyksiä verotusasioissa ei pääse kukaan esittämään, sillä Veronmaksajien keskusliittoa pidetään täysin puolueettomana asiantuntijaelimenä veropolitiikasta puhuttaessa.

Laajemmalle ja monipuolisemmalle verokeskustelulle olisi tarvetta, sillä Suomesta löytyy yhä valtava joukko ihmisiä, jotka allekirjoittavat Iloisten Veronmaksajien tärkeimmän periaatteen: ”Veroja on mukava maksaa, koska niillä saamme laadukkaat ja tasa-arvoiset hyvinvointipalvelut ja vakaan, turvallisen yhteiskunnan, jossa voimme elää hyvällä mielellä ihmisiksi toistemme kanssa.” On hyvä muistaa, että valtaosa suomalaisista ei halua karsia julkisia palveluja. Tämä olisi väistämättä edessä, jos julkisia menoja alettaisiin leikata Veronmaksajien keskusliiton eli/ja kokoomuksen esittämällä tavalla.

Linkkejä:
Iloiset Veronmaksajat Facebookissa
Vapaus valita toisin: Maksukyvyn mukaiseen verotukseen (Kati Peltola)
Peltola Kati & Pirkko Melender: Reilu verokirja

Keskustelin joulunpyhien aikana useaankin otteeseen erilaisissa seurueissa suomalaisen perusturvan tasosta ja erityisesti toimeentulotuesta. Kokemuksia järjestelmän ulkokehälle putoamisesta ja nykyisen systeemin byrokraattisesta ja nöyryyttävästä luonteesta löytyy todella monelta.

Omat karvaimmat kokemukseni toimeentulotukijärjestelmän ongelmista liittyvät Ouluun ja kesään 2002. Olin tuolloin päätoiminen opiskelija ja en onnistunut saamaan kesätöitä toisin kuin lähes kaikkina muina opiskeluvuosina. Opiskelumahdollisuudet olivat tuona kesänä vähäiset, joten kesäopintotukeakaan ei ollut mahdollista hakea.

Sosiaalitoimi pyöri Oulussa tuolloin alimitoitetuin resurssein. Kesäkuun päätöksen sain muutaman viikon odottelun jälkeen, mutta heinä- ja elokuun osalta tukipäätös tuli vasta elokuun lopussa. Elelin siis lähes kaksi kuukautta ilman minkäänlaisia tuloja. Kaikeksi onneksi vuokranantaja jousti vuokrien suhteen ja kaverit ja kotiväki lainasivat ruokarahaa. Monta kertaa kävi mielessä, että millainen tilanne voisi olla, jos olisin ollut yksinäinen ihminen ilman laajaa ja avuliasta ystäväpiiriä.

Itselläni toimeentulotuen tarve on aina ollut tilapäistä. Suomessa on kuitenkin ihmisiä, jotka ovat erilaisista syistä pitkiäkin jaksoja toimeentulotuen tarpeessa. Taustalla on työttömyyttä, edellisen laman aikana esimerkiksi kaatuneiden yritysten tai lainatakausten vuoksi syntynyttä velkaantumista ja muita inhimillisiä tragedioita.

Vuosien mittaan tilanne ei ole mennyt ihmisten perusoikeuksien suhteen lainkaan parempaan suuntaan. Samanlaisia tarinoita ja muita omituisuuksia saa kuulla jatkuvasti. Hyviä esimerkkejä nykyisen systeemin järjettömyyksistä voi lukea vaikkapa Toimeentulotuki-blogista.

Lisäpäänsärkyä pienituloiselle aiheuttaa sosiaalietuuksien kuihtuva reaalinen ostovoima, joka laahaa palkkakehitykseen suhteutettuna todella rajusti perässä.

Mikä olisi sitten paras ratkaisu toimeentulotuen byrokraattista hakuprosessia koskeviin ongelmiin? Hallituksen asettamassa, sosiaaliturvan uudistamista pohtivassa Sata-komiteassa keskusteltiin toimeentulotuen siirtämisestä Kelan maksettavaksi, mutta varsinaista esitystä ei koskaan saatu. Hallituspuolueista ajatus sai kannatusta joiltakin keskustan ja vihreiden edustajilta, mutta kokoomuksen veto-oikeudella uudistus pantiin jäihin.

Mielestäni tuen siirtäminen Kelalle olisi todellista eteenpäinmenoa. Sosiaalijärjestelmämme kaipaa remonttia ja tässä olisi mahdollisuus ottaa ensimmäinen askel. Edut lyövät haitat 100-0:

Ensinnäkin hakuprosessin hankaloittaminen mittavalla byrokratialla (kuittien ja tiliotteitten kanssa vekslaaminen) vähenisi. Kelan maksamana tuen saisivat kaikki, jotka ovat siihen tulojensa puolesta oikeutettuja. Nyt moni nöyrtyy turhaan ja jättää tuen hakematta monimutkaisen prosessin vuoksi.

Tutkimusten mukaan puolet toimeentulotukeen oikeutetuista jättää hakematta tukea. Usea ihminen kokee myös sosiaalityöntekijän suorittaman tulojen täydellisen repimisen auki hyvin nöyryyttävänä toimenpiteenä (been there, done that).

Ongelmaksi voi muodostua toimeentulotuen ja sosiaalityön välisen yhteyden katkeaminen. Toisaalta nyt on puhuttu vain perusosan siirtämisestä Kelan maksettavaksi. Harkinnanvarainen tuki jäisi edelleen kuntien sosiaalityön harteille. Näin kunnissa voitaisiin keskittyä erityishuomiota vaativiin tapauksiin entistä paremmin.

Siirtoa on jo kokeiltu kymmenisen vuotta sitten muutamissa kunnissa ja tuolloin homma toimi varsin hyvin. Tukihakemusten käsittelyaikoja onnistuttiin lyhentämään ja kuntakohtaiset erot päätöksissä poistuivat (eli mentiin tasa-arvoisempaan suuntaan).

Puolueista kokoomus on siis halunnut pitää toimeentulotuen kuntien vastuulla. Tukea kannalleen puolue on saanut luonnollisesti työnantajien leiristä Etelärannasta. EK:n ykkösargumentti on taloudellinen. Jos kaikki toimeentulotukeen oikeutetut hakisivat tukea, kustannukset kasvaisivat rajusti.

Tämä argumentti on täysin pöyristyttävä (ja itse asiassa myös ihmisten laillisia oikeuksia halventava). Eikö samalla periaatteella pitäisi sitten hankaloittaa muidenkin sosiaalietuuksien, kuten esimerkiksi opintotuen ja lapsilisien, hakuprosessia? Rahaa säästyisi, kun kukaan ei osaisi tai jaksaisi tehdä hakemuksia oikein. Siinä hyytyisi sellaisenkin hymy, joka jaksaa vielä toimittaa nykymallin vaatiman mapillisen tavaraa sosiaalitoimistoon kuukausittain. Arvopohjaltaan aika jääkylmää settiä tulee siis oikean laidan leiristä.

Hallituksen politiikkaan kuuluva ongelmien ja kustannusten siirtäminen jo valmiiksi ylikuormittuneen kuntakentän hoidettavaksi lienee toinen syy kokoomuksen vastustuksen taustalla. Palveluja halutaan enenevässä määrin siirtää kuntien vastuulle, jotta hallitus voi jatkaa veropohjaa rapauttavaa veronalennuspolitiikkaansa. Kela-mallissahan suunta olisi päinvastainen.

Hallituksen ohjeissa Sata-komitealle mainittiin, että uudistusten tulee olla kustannusneutraaleja eli lisäkustannuksia ei saa tulla missään tapauksessa. Tämä toimii myös selittävänä tekijänä sille, miksi toimeentulotuen ongelmia ei haluta hallituksen toimesta korjata oikeasti.

Oikeistoleirissä pelätään myös sitä, että tuen siirtäminen Kelalle olisi askel kohti perustuloa. Tässä ollaan jo lähempänä asian ydintä. Oman näkemykseni mukaan perusturvan kehittäminen ja yhtenäistäminen on automaattisesti harppaus kohti parempaa, universaalimpaa sosiaaliturvaa (eli käytännössä perustuloa). Eri asia on sitten se, otetaanko perustulo tietoiseksi tavoitteeksi vai puhutaanko uudistuksista jollain muulla nimellä. Tavoitteiden sisältö on joka tapauksessa tärkeämpi asia kuin semanttinen saivartelu termin ympärillä.

Jouko Kajanoja on pohdinnoissaan nostanut esiin mallin, jossa pyrittäisiin tietoisesti kohti perustuloa perusturvaa vähitellen parantamalla. Ensimmäisinä askeleina olisivat juuri toimeentulotuen parantaminen, sen ehtojen lieventäminen (esim. pienet työtulot eivät vähentäisi toimeentulotukea) sekä toimeentulotukeen liittyvien rangaistusten poistaminen.

Kajanojan esittämät ajatukset ovat oikeansuuntaisia. Tarvitaan aitoa perusturvan kehittämistä. Toimeentulotukijärjestelmään tehtävät parannukset olisivat ensimmäinen askel tässä prosessissa.

Linkkejä:
Vapaus valita toisin: Hyvinvointivaltion tuho ja nousu
Toimeentulotuki-blogi
Toimeentulotukeen liittyviä uutisia

PS. Pahoittelut tekstin pituudesta, pyrin jatkossa tiiviimpään ilmaisuun. Jos joku jaksoi tänne asti, lupaan tarjota vapaavalintaisen juoman esim. jossain Kallion tai Itä-Tuiran kuppilassa. Tuleepa samalla testattua, lukeeko kukaan näitä entryjä koskaan loppuun asti. Yhteyttä voi ottaa sähköpostitse