Lässytetäänpä myrskyisän talvilauantain kunniaksi hieman kevyemmästä aiheesta. Olen kuulunut viimeiset kaksi ja puoli vuotta Kansan Uutisten vakiovihjetiimiin. Palstaa julkaistaan perjantaisin KU:n Viikkolehdessä. Vihjeiden laatimisvuoro osuu kohdalleni joka toinen viikko. Viikon vakiokierroksen ohella palstalla ruoditaan jalkapalloon liittyviä ilmiöitä ja spekuloidaan eri sarjojen ja cup-kilpailuiden mahdollisia menestyjiä ja antisankareita. Arkisto omista kirjoituksistani löytyy täältä (myös etusivun futista näpäyttämällä pääsee arkistoon).

Kollegoiden kanssa olemme useasti pohtineet jonkinlaisen vertailun tekemistä vihjeiden osumaprosenteista. Vakiokirjoittajista Pasi Palmu ja vierailevista tähdistä Elina Vainikainen ovat kertaalleen osuneet vihjeillään napakymppiin löydettyään kaikkiin kohteisiin oikeat merkit. Mitään kattavaa vertailua vihjeiden osumisesta ei ole tähän päivään mennessä kuitenkaan tehty.

Vakioveikkaus on varsin perinteikäs vedonlyöntipeli. Se on Veikkauksen ensimmäinen pelimuoto, joka on kuulunut viikon kattaukseen jo vuodesta 1940 lähtien. Itselleni lauantaivakio on ollut eräänlainen viikonlopun rituaali jo pitkään. Päivän pelejä on mielenkiintoisempaa seurata, jos on arvioinut joukkueiden menestysmahdollisuuksia hieman tarkemmin ennen avauspotkua. 

Mitään isoja summia en vedonlyöntiin sijoita, osaksi johtuen kehnohkosta menestyksestä. Voitto-odotukset eivät ole nykyään järin huimat, kuten alempaa löytyvistä tilastoista voi tarkistaa. Useimmiten viikon rivi on 7 vaihtomerkin harava, jossa paras tulos on vähintään -1 osuneista kohteista.

Olin viime vuoden lopulla mukana vakioveikkauksen SM-skabassa. Menestys ei ollut kaksista (20 857 kilpailijan joukossa olin sijalla 5792.). SM-kisan tilastojen myötä innostuin kuitenkin rakentamaan pientä statistiikkapakettia KU:n palstalle tehtyjen vihjeideni osumisesta.

KU:n palstalla heitetään joka viikko sisään 16 euron arvoinen rivi, jossa on 7 varmaa ja 6 osittain vaihdeltua (kaksi merkkiä) kohdetta. Vuosina 2007–09 tein palstalle vihjerivin yhteensä 63 kertaa. Osumaprosentti ei ole ollut järin kaksinen. Kolmeatoista tai edes kahtatoista oikein ei ole ollut kertaakaan.

2007-2009 (yhteensä 63 riviä):
11 oikein: 4 kpl
10 oikein: 3 kpl
9 oikein: 18 kpl
8 oikein: 14 kpl
7 oikein: 6 kpl 
6 oikein: 10 kpl
5 oikein: 6 kpl
4 oikein: 1 kpl
2 oikein: 1 kpl

Rahaa on riveillä tullut tähän mennessä yhteensä 79 euroa (suurin potti kierroksen 52/2009 48,30 euroa), joten aika rankasti ollaan tappiolla.

Joku (esim. kotiväki) voisi kysellä, että onko vakioveikkauksen harrastamisessa oikeastaan mitään järkeä, varsinkaan tällaisilla palautusprosenteilla. Toki pikavoittojen kannalta mielekkäämpää olisi etsiä ylikertoimia ja lyödä vetoa suuremmilla panoksilla pienemmästä määrästä kohteita. Toinen vaihtoehto on tietysti säästää rahat johonkin järkevämpään.

Vakioveikkauksen hurma pohjautuu mahdollisuuteen hakea loton tapaan suurta pottia pienellä rahalla. Ero lottoon on siinä, että vakiossa tarvitaan asiantuntemusta sekä kykyä arvioida muiden pelaajien tekemiä vääriä ratkaisuja (peliprosenttien tarkastelu).

Vaikka useimpina lauantai-iltoina vakiokuponki lentääkin pikavauhtia lehtiroskikseen noin kello seitsemän paikkeilla, toivo suurvoitosta elää yhä. Reissurahat vaikkapa Uuden-Kaledonian kierrokseen saattavat järjestyä jo tänään. Tai sitten ei. Siitäkin huolimatta: leuka rintaan ja kohti uusia vakioveikkauspettymyksiä! Pään hakkaaminen mäntyyn kasvattaa.

Juttelin alkuviikosta erään ydinvoiman kannattajan kanssa ydinvoiman lisärakentamisen työllistävästä vaikutuksesta. Voimaloiden rakentaminen tuo kuulemma rutkasti lisää työpaikkoja Suomeen. Olkiluodon hankkeessa ei ole kuitenkaan näin käynyt. Rakennusliiton puheenjohtaja Kyösti Suokas kertoi Helsingin Sanomissa 31.1.2010 seuraavaa:

“Olkiluoto on ollut meille täydellinen pettymys. Siellä on ollut alle sata suomalaista rakentajaa. Meidän asiantuntijoiden näkemys on se, että tänne on kärrätty ulkomailta hirveän paljon halpatyövoimaa tekemään tehotonta työtä.”

Työmaalla on ollut yli 4 000 työntekijää tähän mennessä. Suomalaisia heistä on ollut siis 2,5 prosenttia. Jos olisin MTV3:n urheiluankkuri Mika Saukkonen, toteaisin tähän, että ”miettikääpä sitä”.

Olkiluoto 3 on saavuttanut kyseenalaista kunniaa myös tähtitieteellisiksi nousseiden kustannusten vuoksi. Maailman kaikkien aikojen kalliimpien rakennushankkeiden TOP-lista on samaan aikaan sekä koomista että järkyttävää luettavaa:

1. Kansainvälinen avaruusasema ISS (157 mrd. $, arvioitu valmistuminen 2011)
2. Itaipun pato, Brasilia/Paraguay (27 mrd. $, valmistunut 1984)
3. Kolmen solan pato, Kiina (25 mrd. $, arvioitu valmistuminen 2011)
4. Gerald R. Ford -luokan lentotukialus, USA (8,1 mrd. $ / kappale)
5. Alaskan öljyputki, USA (8 mrd. $, valmistunut 1977)
6. Olkiluoto 3 -ydinvoimala, Suomi (tällä hetkellä 7,8 mrd. $, arvioitu valmistuminen ???)
7. Kansainvälinen fuusiokoevoimala ITER, USA/EU/Kiina ym. (6,5 mrd. $, arvioitu valmistuminen 2016)
8. New Bay Bridge, San Francisco & Oakland, USA (6,3 mrd. $, arvioitu valmistuminen 2013)
9. Hiukkaskiihdytin, Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERN (6 mrd. $, valmistunut 2008)
10. Juutinrauman silta, Tanska/Ruotsi (6 mrd. $, valmistunut 2000)

Bubblin’ under:

12. Avaruusasema MIR, Venäjä (4,3 mrd. $, valmistunut 1996)
18. Avaruussukkula, USA (1,7 mrd. $ / kappale)
23. Maailman korkein pilvenpiirtäjä Burj Khalifa, Dubai (1,3 mrd. $, valmistunut 2010)

Olkiluoto 3:een tähän mennessä poltetuilla rahoilla olisi siis voinut rakentaa vaikkapa kuusi kappaletta 828 metrin korkuista pilvenpiirtäjää á la Burj Khalifa. Kaiken huipuksi tämän hetken sijoitus listalla on heitetty varmasti alakanttiin, sillä massia palaa vielä muutama miljardi lisää tulevina vuosina. Öljyputket ja lentotukialukset jäänevät siis tällä listalla ydinvoimalahankkeemme taakse jo ensi vuoden aikana. Miettikääpä sitä.

Allekirjoittaneen ja Jukka Vaheran (LuK, Oulu) työstämä kirjoitus julkaistiin Kalevan Lukijan sivulla ma 15.2.2010.

Kun vuoden alussa voimaan astunutta uutta yliopistolakia valmisteltiin, kriitikoille ja yliopistojen työntekijöille uskoteltiin, että lain myötä yliopistojen toimintaedellytykset tulevat vahvistumaan. Lakia valmisteltaessa hallitus vakuutti ulkopuolisen rahan olevan lisä, joka ei vähennä perusrahoituksen määrää. Yliopistolain piti tuoda enemmän liikkumavaraa yliopistojen talouteen.

Toisin kuitenkin kävi. Muste paperissa oli tuskin ehtinyt kuivua, kun sanat oli jo syöty.

Yliopistojen toimintarahoitus jätettiin kertaluontoisten rahaerien varaan. Vanhasen hallituksen budjettiin sorvaama erillistuki meni lähes kokonaan Aalto-yliopistolle. Muiden yliopistojen osalta tilanne on nyt hyvin vaikea. Oulussa yliopiston rahoitus on 8–9 miljoonaa euroa alijäämäinen ja edessä ovat laajat leikkaukset. Puutteellisen perusrahoituksen myötä ainoaksi mahdollisuudeksi varojen keruussa jää rahan kerjääminen elinkeinoelämältä.

Alueiden tasapainoisen kehittämisen kannalta perusrahoituksen ehdollistaminen on osoittautumassa kohtalokkaaksi ratkaisuksi. Elinkeinoelämän tarpeita ensisijaisesti ajamaan perustettu Aalto-yliopisto nielee sekä julkiset että yksityiset resurssit maakuntayliopistojen jäädessä nuolemaan näppejään.

Oulun yliopisto on sijoittunut Shanghain vertailussa huomattavasti korkeammalle kuin yksikään Aalto-yliopiston muodostavista yksiköistä. Uudesta innovaatioyliopistosta yritetään rahaa pumppaamalla saada aikaan huippututkimusta tehtaileva huippuyliopisto. Samalla kansainvälistä tunnustusta jo saaneet ja huippututkimuksen tekoon hyvät valmiudet jo omaavat yliopistot ajetaan alas.

Hallitus on luonut uudistuksillaan Suomeen uudet monopolistiset yliopistomarkkinat, joissa määräysvaltaa käyttää elinkeinoelämän sylilapsena toimiva Aalto-yliopisto. Työnsä hallitus viimeistelee jatkamalla perusrahoituksen alasajamista. Rahoitusvastuu halutaan siirtää valtiolta muille tahoille.

Yliopistojen rahoitus onkin jo osittain siirtynyt kunnille. Oulun kaupunki vastaa miljoonan euron lahjoituksella noin kolmasosasta yliopiston varainkerjuulla kerätyistä rahoista. Samaan aikaan Oulun kaupungin opetustoimi taas pyrkii käärimään noin parin miljoonan euron säästöt vuoteen 2012 mennessä lakkauttamalla Välivainion, Mäntylän ja Värtön koulut.

Yliopiston rahoittaminen ei ole kaupungin tehtävä. Yliopistojen perusrahoitusta ei saa myöskään ehdollistaa yrityksiltä ja muilta ulkopuolisilta yhteisöiltä tapahtuvan varainkeruun varaan.

Valtion on jatkossa huolehdittava yliopistojen toimintamenoista pitkäjänteisellä tavalla. Vain siten varmistamme luovan, kriittisen ja avoimen tieteellisen tutkimuksen sekä suomalaisten korkean kouluttautumisasteen säilymisen Suomessa.

Toinen vaihtoehto on jatkaa nykyisellä tiellä, jossa raha sanelee ja tiede vaikenee.

Tiistaina saapui blogin palautelomakkeen kautta kysymys:

Eikös tuota ydinenergiaa olisi järkevämpi tuottaa täällä, kuin ostaa sitä
venäläisistä 1000 kertaa vaarallisimmista voimaloista?

Kysymys on hyvä ja ajankohtainen. Vastaus on pelkän turvallisuuskysymyksen kautta tarkasteltuna varmaankin ”kyllä”. Tosin Arevan vastuulla olevan Olkiluoto 3:n ongelmat turvallisuusasioissa epäilyttävät. Mielestäni on kuitenkin joka tapauksessa lyhytnäköistä rajata vaihtoehdot kahteen huonoon, kun kerran parempiakin ratkaisuja (uusiutuvat energiamuodot) on olemassa.

Venäjä-kysymys liittyy myös ydinvoiman kannattajien esittämään väitteeseen siitä, että ydinvoiman lisärakentamisella lisättäisiin nimenomaan energiaomavaraisuutta. Tämän argumentin mukaan riippuvuus nimenomaan Venäjältä tuotavasta energiasta (öljy, maakaasu, ydinvoima) vähenisi.

Ydinvoiman tuotantoa lisäämällä omavaraisuus ei automaattisesti kasva, jos emme louhi ydinpolttoaineena käytettävää uraania kotimaasta. Ja vaikka se louhittaisiinkin, uraanin rikastaminen ja väkevöiminen täytyy joka tapauksessa tehdä jossain muualla, koska Suomessa ei tätä osaamista ja kapasiteettia ole.

Uraanin rikastamisen ja väkevöimisen aloittaminen Suomessa olisi periaatteessa mahdotonta ilman ydinsulkusopimuksen rikkomista ( eräs kiistanalaisen Iranin ydinohjelman suurista ongelmista on juuri tämä).  IAEA on kehottanut maita olemaan aloittamatta uraanin rikastusta.

Tällä hetkellä väkevöimiskapasiteetista yli 50 prosenttia on Venäjällä, joka on varmasti jatkossakin luonnollinen suunta ydinpolttoaineen hankkimiseksi, jos Suomi jatkaa ydinvoimaloiden rakentamista. Rikastettu polttoaine Loviisan laitokseen tuodaan tälläkin hetkellä itärajan takaa. Lisätietoja uraanin väkevöimisestä voi lukea vaikkapa tästä TKK:n asiakirjasta.

Myös ydinjätteen loppusijoittaminen jää tässä skenaariossa ongelmaksi omavaraisuuden kannalta. Eli omavaraisuutta ei ydinvoimavaihtoehdolla pystytä todellisuudessa lisäämään. Näissä olosuhteissa ydinvoima ei ole riippumaton energianlähde.

edit: otsikkoa muutettu ke 17.2.

Tasavallan presidentti Tarja Halonen esitti viime viikolla asevelvollisuuden kehittämistä siihen suuntaan, että sotilas- ja siviilipalveluksen alkuosassa olisi molemmille yhteisiä koulutusjaksoja. Halosen mielestä kansainväliset ja kansalliset uhkakuvat ovat sellaisia, että voisi olla hyödyllistä yhdistää esimerkiksi alkuvaiheessa yhdistää koulutusjaksoja, joiden jälkeen sotilas- ja siviilipalvelusjaksot eriytyisivät.

Vaikka Halonen on tehnyt presidenttinä ollessaan monia hyviä ja sympaattisia avauksia, tämä idea on oikeasti aika hölmö. Presidentin kansliassa ei ole nähtävästi mietitty juuri lainkaan ehdotuksen toteutuessaan kohtaamia käytännön ongelmia.

Aluksi voidaan miettiä resursseja. Ainoa järkevä tapa järjestää käytännössä puolta ikäluokkaa koskeva koulutusjakso on toteuttaa se puolustusvoimien tiloissa eli varuskunnissa ympäri maan.

Armeijalle tämä olisi varmasti vastenmielinen skenaario. Varuskuntiin tulisi jatkuvasti suuria joukkoja kielteisesti koko instituutiota kohtaan suhtautuvia henkilöitä (ei ehkäpä kaikki, mutta suurin osa varmasti) koulutukseen, joka hidastaisi aseellisen koulutuksen valitsevien varusmiesten peruskoulutusjakson alkamista. Todennäköisesti puolustusvoimat tulisi tässä vaatimaan 6 kuukauden pk-jakson pidentämistä.

Siviilipalvelusmiesten näkökulmasta koulutuksen yhdistäminen olisi vieläkin järjettömämpi ajatus. Valtaosa sivareista valitsee nykymuotoisen siviilipalveluksen varuskunnissa tapahtuvan aseettoman palveluksen sijasta juuri sen takia, että siviilipalveluksen järjestämisestä vastaa työministeriö. Sivarin ei sen vuoksi tarvitse olla missään tekemisissä Suomen armeijan kanssa. Halosen mallissa koulutuksen toteuttaisi puolustusvoimat (mitään muuta realistista ratkaisua koulutuksen toteuttamiselle ei ole), joten tämä eettisesti hyvin perusteltu vaihtoehto romuttuisi täysin.

Kannatusta Halonen on saanut ajatuksilleen muun muassa reserviläisjärjestöiltä. Näiden kiväärikerhojen pirtaan militarismin lisääminen yhteiskunnassa sopisi varmasti. Fiksumpaa ihan kaikkien kannalta on kuitenkin puurojen ja vellien pitäminen erillään myös jatkossa.

Asevelvollisuuden ongelmia ratkomaan ja tulevaisuuden suuntalinjoja hahmottelemaan on perustettu puolustusministeri Jyri Häkämiehen toimesta työryhmä, johon on kutsuttu sekalainen joukko mediaseksikkäitä it-guruja ja brändiosaajia. Valmista pitäisi tulla syksyllä. Jään mielenkiinnolla odottelemaan, millaisia ehdotuksia ryhmällä on tuolloin esitettävänään. Vasemmistoliiton omat asevelvollisuuslinjaukset punnitaan puolestaan kesäkuun puoluekokouksessa. Keskustelu aiheen tiimoilta saa siis varmasti jatkoa.