Eilisiltana koitti etukäteen kohutun tv-elokuva Pääministerin ensi-ilta. Tokihan raina piti katsoa ja kyllä: pätkä herätti runsaasti ajatuksia. Faktaa ja fiktiota sekoittaneessa elokuvassa kerrattiin vuoden 2003 Irakgateksi nimetyn asiakirjaskandaalin tapahtumat silloisen keskustajohtajan ja pääministerin Anneli Jäätteenmäen näkökulmasta.

Jäätteenmäen pääministerikausi jäi vain 68 päivän mittaiseksi niin sanotun Irak-vuodon paljastuttua. Jäätteenmäki antoi julkisuuteen salaisiksi luokiteltuja tietoja Paavo Lipposen ja Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin tulevaa Irakin sotaa koskevista keskusteluista. Demarimooses oli luvannut Suomen tuen valheellisin perustein tehdylle hyökkäykselle, jota johti Yhdysvaltojen luotsaama koalitio.

Moni on ihmetellyt jälkeenpäin miksi Jäätteenmäen valehtelu asiassa nousi julkisuudessa tapauksen räikeimmäksi rikokseksi. Tätä mietin myös itsekin. Opportunistina ja itsevaltaisena johtajana tunnettu Lipponen salasi merkittävän ulkopoliittisen päätöksen kansalaisilta toimien asiassa täysin omavaltaisesti. Näistä tapahtumista ei ole käyty Jäätteenmäen eron jälkeen juurikaan kriittistä keskustelua. HS:n arviossa todetaan elokuvan kysyvän jälkiviisaasti, eikö Jäätteenmäki ollutkin oikeassa ennakoidessaan Irakin sodan tulevia tapahtumia ja ihmetellessään Suomen roolia USA:n johtamassa koalitiossa.

Elokuva tekee Jäätteenmäestä marttyyrin välillä häiritseväänkin tapaan, mutta tuo samalla selvästi esiin ex-pääministerin todella harmaalla alueella liikkuvat menettelytavat tiedonhankinnassa. Pääministerin Jäätteenmäki hamuaa sekä oikeutta että vaalivoiton myötä saavutettavaa valtaa.

Vaikka elokuvan taiteellisista ansioista voikin olla montaa mieltä, minusta on hienoa, että Suomessa on herätty tekemään aivan uudenlaista poliittista elokuvaa ja satiiria. Päättäjiä ei tarvitse käsitellä enää silkkihansikkain ja rohkeita tulkintoja voidaan tehdä vapaasti. Jari Tervon teos Koljatti, jossa seikkaileva surkuhupaisa pääministeri Pekka Lahnanen muistuttaa erehdyttävästi nykyistä pääministeriämme, on myös hyvä osoitus tästä.

Tilanne oli toinen vielä vajaa kaksikymmentä vuotta sitten. Kansakunnan johtohahmo, vakavasti sairastunut Urho Kekkonen muistutti 1980-luvun alussa lähinnä kävelevää ruumista, mutta presidentin heikentyvää tilaa ei voitu käsitellä julkisesti missään. UKK hallitsi esikuntineen tiukasti suomalaista mediaa ja kulissit pysyivät pystyssä.

Uudenlaisen mediakulttuurin syntymisestä huolimatta osa päättäjistämme luulee edelleenkin olevansa kaiken arvostelun yläpuolella. Eräänlainen Kekkos-syndrooma vaivaa ainakin pääministeri Matti Vanhasta, joka ilmoitti sunnuntaina pääministerin kyselytunnilla pokkana olevansa tällä hetkellä suositumpi kuin koskaan, korruptioepäilyistä huolimatta.

On vaikeaa kuvitella ylimielisempää kommenttia tilanteessa, jossa koko edustuksellisen demokratian uskottavuus on vaakalaudalla poliittista päätöksentekoa jäytävän korruption paljastuessa kaikessa raadollisuudessaan kansalle. Vanhanen haastaa nyt tosissaan ex-pääministeri Paavo Lipposen kilpailussa siitä, kumpi on kaudellaan ylimielisempi poliittinen johtaja. Ja pää pysyy pinnalla, kaikesta huolimatta.

Säännöt eivät ole siis samoja kaikille. Jäätteenmäki joutui eroamaan valehtelun vuoksi, mutta nykyinen valtakunnan ykköspamppu saa jatkaa sekoiluaan, tapahtui kulisseissa sitten mitä tahansa.

Vanhasen (ja Lipposen) tapa toimia on jatkumoa suomettumisen aikana sementoituneille suomalaisen politiikan pöytätavoille. ”Kansakunnan viisaat isät” päättävät keskuudessaan ilman julkista keskustelua asioista, jotka tuodaan ulos välttämättömyyksinä. Nopeat, ainakin nimellisesti konsensukseen perustuvat päätökset ovat tässä mallissa harkintaa ja laajaa debattia tärkeämpiä. Kansan ei tarvitse tietää oikeastaan mistään mitään, sokea luottamus vaaleilla valittuihin päättäjiin riittää. Tämä oli yksi sivujuonne myös maanantain elokuvassa.

Tapoihin kuuluu, että vallan keskiössä patsastelevat vähintään keski-ikää lähestyvät miehet. Nuorille ja naisille ei siellä ole tilaa. Myös tässä Pääministeri osuu napakymppiin ruotiessaan varsin osuvasti keskustapuolueen sisäisiä valtaklikkejä. Vaikka elokuvan dialogi oli fiktiivistä, sen välittämä näkemys sattuu harvinaisen hyvin maaliinsa - varsinkin nykyisen skandaalinkäryisen tilanteen valossa. Veljet ovat hyviä ja sauna lämpiää.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että nykyistä ykkösketjua ei kaada kovinkaan poliittinen hirmumyrsky. Ainakin pääministeri pomppii vielä pinnalla kuin muovinen siideripullo Kolera-altaassa viikonlopun hulinoiden jälkeen.

PS. Tähän loppuun sopii hyvin linkki tiedotteeseen Opiskelijatoiminnan tämänpäiväisestä tempauksesta: http://opiskelijatoiminta.net/2009/10/20/opiskelijat-juhlivat-paaministerin-eroa/

Hyviä uutisia: Maailma juhlii tänään! Bailut käynnistyvät noin klo 19 Suomen aikaa Yhdysvaltain presidentti George W. Bushin poistuessa takavasemmalle kansainvälisen politiikan näyttämöltä. Juhlaväkeä riittää, sillä pelkästään netin suositulla Facebook-sivustolla tapahtumaa on ilmoittautunut juhlimaan yli puoli miljoonaa ihmistä ympäri maailman.

Otsikko viittaa Bushin lentotukialuksen kannella pitämään kuuluisaan puheeseen toukokuussa 2003. GWB ilmoitti tuolloin Irakin sodan päättyneen Yhdysvaltain ja sen liittolaisten kunniakkaaseen voittoon. Alukselle levitetyssä julisteessa luki “Mission Accomplished” eli tehtävä suoritettu. Tuon päivän jälkeen Irakin sodan takia on kuollut  välittömästi tai välillisesti satoja tuhansia ihmisiä. Eräiden arvioiden mukaan kuolonuhrien määrä on jopa miljoona. Joukossa on mukana USA:n armeijan ja koalition yli 4 000 kaatunutta sotilasta.

Bush on myöhemmin pahoitellut ennenaikaisten voitonjuhlien pitämistä, mutta ei kuitenkaan koe tehneensä ratkaisevia virheitä presidenttikautensa aikana. Viime viikolla viimeisen lehdistötilaisuutensa pitänyt väistyvä presidentti ei esimerkiksi usko, että hänen hallintokautensa aikana Yhdysvaltojen suhteet muihin maihin olisivat millään tavalla heikentyneet. Koomista on, että heti perään Bush kuitenkin muistutti alamaisiaan siitä, että viholliset vaanivat yhä Yhdysvaltoja. Pahan akseli on yhä olemassa ja sen vaara vapaalle maailmalle on välitön.

Myös Valkoisen talon verkkosivuja lukiessa vaikuttaa siltä, että ainakin Bush tukijoineen ajattelee presidenttikautensa menneen varsin putkeen. Kukapa tosin omaan pesäänsä kusisi. Lista on silti tragikoomista luettavaa.  Bushin saavutuksia käsittelevässä osiossa todetaan presidentti George W. Bushin valtakauden olleen eräs “modernin ajan suurimmista menestystarinoista”.

Bushin saavutukset ovat toki mittavat, tosin kielteisessä mielessä. Historia tulee muistamaan “Dubyan” eräänä Yhdysvaltain kehnoimmista ja vihatuimmista nokkamiehistä. Terrorismin vastaisen sodan tuhoava voima on raunioittanut Irakin ja Afganistanin ja tehnyt miljoonien täysin viattomien ihmisten elämästä helvettiä.

Myös sisäpolitiikassa ja taloudenpidossa homma on mennyt täysin reisille. Jenkkilän perustuslaista tehtiin vessapaperia kansalaisoikeuksia rajusti rajoittavan Patriot Actin myötä. Talouspuolella tehtiin myös kyseenalaista historiaa. Bushin hallinnon astuessa valtaan kahdeksan vuotta sitten USA:n budjetti oli 5 biljoonaa dollaria ylijäämäinen. Barack Obama lähtee puolestaan rakentamaan uutta alkua viitisen biljoonaa pakkasen puolelta Bushin vedettyä ystävineen maan talouden täysin kuralle. Bush jättää Obamalle myös ennätyksellisen velkataakan. Tässä kuussa Yhdysvaltain valtionvelka ylitti maagisen 10 biljoonan (10 000 000 000 000) dollarin rajapyykin, kun vuonna 2001 velkaa oli kertynyt tähän nähden vasta vähän yli puolet. Mission Accomplished.

Yhdysvalloissa on pohdittu viime viikkoina sitä, kuinka korkealle Bush lopulta nousee maan surkeimpien presidenttien rankingissa. Listalta löytyy useita antisankareita. Edellisellä vuosisadalla kyseenalaista kunniaa niittivät muun muassa niin Watergate-skandaalissa ryvettynyt Richard Nixon kuin hirvittävässä Vietnamin sodassa ennätystason body countin nimiinsä kerännyt Lyndon B. Johnson. Bush tulee sijoittumaan tässä rankkauksessa korkealle.

Millainen tulevaisuus sitten vapaan maailman johtovaltioksi itseään tituleeraavalla USA:lla on edessään Bushin tuhoisan ajanjakson jälkeen?  Ihmiset uskovat inhimillisemmän aikakauden koittavan Barack Obaman valinnan myötä. Guantanamon vankileirin sulkemista suunnitellaan, Irakista vetäydytään ja ehkä Jenkkilä saadaan mukaan myös Kioton ilmastosopimukseen.

Positiivisella, mutta varsin perinteisellä amerikkalaisella katteetonta retoriikkaa pursuavalla höttökampanjalla vallankahvaan noussutta Obamaa ei käy kuitenkaan kateeksi. Talousongelmat ovat giganttisella tasolla ja edellä mainittujen lupausten toteuttaminen ei ole helppo tehtävä.

Obama-kuume on tarttunut vahvasti myös eurooppalaisiin. Suomessa Obaman valinta vaikuttaa varmasti ainakin Nato-keskusteluun. Obaman naamalla on helpompi myydä sotilasliittoa myös suomalaisille, vaikka todellisuudessa esimerkiksi sekavan Afganistanin operaation luonne ei presidentin vaihtumisen jälkeen tule juurikaan muuttumaan.

Lopuksi takaisin vielä päivän juhla-aiheeseen. Ainoa asia, mitä jään itse kaipaamaan GWB:n presidenttikaudesta, on nilviäisen harjoittama tahaton tilannekomiikka. Käsittämättömiä lausuntoja ja kommentteja on kuultu tämän tästä. Tänään aionkin korkata oluen ja katsoa juhlapäivän kunniaksi vielä videot parhaista bushismeista. Aloittaa voi vaikka Jimmy Kimmel Show’n kimaralla.

Päivän mielenkiintoisin uutinen tulee Ruotsinmaalta. Ruotsi laittoi jarrut päälle NRF-prosessissa ja otti käyttöön harkinta-ajan joukkoihin liittymisessä. Mielenkiintoisinta tässä on se, että Ruotsin perustelut päätöksen lykkäämisen taustalla liittyvät puolustusvoimien rahapulaan.

Toisin toimitaan meillä. On näköjään millä mällätä, vaikka kehyspäätöksessä hallitus laittoikin vyön kireälle varsinkin vähäosaisten suhteen. Terveyskeskus- ja päivähoitomaksut nousevat, lapsilisiin ei tule indeksikorotuksia, sosiaali- ja eläke-etuudet ovat jämähtäneet monin paikoin surkealle tasolle. Lista on pitkä. Suomi laittaa kuitenkin rahat kokoomuksen johdolla mieluummin taistelujoukkoihin, kun omaan puolustukseen tai kansalaisten hyvinvointiin, täysin vastoin kansan enemmistön tahtoa.

Käsittämättömyyden täydentää päätös Suomen osallistumisesta jättimäisten sotilaskuljetuskoneiden ostoon yhdessä useiden Nato-maiden kanssa. Eikö tälle rahalle ole tosiaan parempaa käyttöä?

Viime viikolla tuli kuluneeksi viisi vuotta Irakin sodan alkamisesta. Kävin keskiviikkona katsomassa dokumentin Taksi pimeyteen (Taxi to the Dark Side). Elokuva kuvaa vankien kidutusta sodan runtelemassa Irakissa ja Afganistanissa sekä Guantánamon vankileirillä. Juttu elokuvaillasta Verstaassa.

Irakin sodan vuosipäivä liittyy vahvasti Suomessa käytävään Nato-keskusteluun. Haluammeko tosiaan olla mukana tällaisen sekalaisen seurakunnan koheloinnissa. Eikö olisi syytä keskittyä ihan aikuisten oikeasti kansainvälisessä toiminnassa siihen, missä Suomi on jo vahva: rauhantyö-, neuvottelu-, sovittelu- ja kehitysyhteistyöprojektit. Ollaan rauhan supervalta!