Ruokakaupassa käyminen on näinä päivinä jännittävää toimintaa. Elintarvikkeet on varustettu kahdella hintalapulla, joista ensimmäinen ilmoittaa hinnan ennen alentuneen ruoan arvonlisäveron astumista voimaan ja toinen sen jälkeen.

Suuret kauppaketjut ovat julistaneet päivälehdissä useiden sivujen ilmoituksilla veroalennuksen autuutta - nyt kaupasta saa vihdoinkin halvempaa ruokaa! On syntynyt illuusio, jonka mukaan ruoan hinta on veroalen myötä alentunut runsaastikin.

Keskimääräinen alennus kuulostaa tietysti merkittävältä. Arvonlisävero putosi 5 prosenttia ja elintarvikkeisiin hintapudotuksen tulisi vaikuttaa suoraan. Ainakin lähikaupan pottukilossa pudotus oli muutamia senttejä eli suoraan viiden prosentin mukaan, kun viimeksi katsoin.

Puheet ruoan hinnan alenemisesta ovat kuitenkin pitkällä tähtäimellä tarkasteltuna täyttä potaskaa. Hinta alenee nyt jonkin verran, mutta se ei kata läheskään edes viimevuotisia hintojen nousuja.

Ruoan hinta on noussut Suomessa vuodesta 2005 lähes viidenneksen ja nousee edelleen. Helmikuussa tehdyn vertailun mukaan ruoka kallistui euromaista eniten juuri Suomessa, vuoden takaisesta peräti 7,4 prosenttia. Vielä kerran: Tilastokeskuksen mukaan ruoka on kallistunut meillä vuodesta 2005 yli 18 prosenttia!

Arvonlisäveron alennuksella ei ole siis ruoan hinnan osalta oikeastaan minkäänlaista merkittävää käytännön vaikutusta. Ruoan hintakehityksestä päätetään aivan muissa piireissä. Pienituloisia hyödyttäväksi mainittu alv-ale on lähinnä silmänkääntötemppu, jolla hallitus pesee omaa julkisivuaan puhtoisemmaksi. Harmi, että tähän lankaan ovat sortuneet myös monet muut puolueet vasemmisto mukaan lukien.

Miksi ruoka sitten kallistuu, vaikka Suomessa on muun Euroopan tasoon nähden poikkeuksellisen keskittyneet markkinat? Luulisi, että suurella volyymillä pelaavat S-ryhmä (42,4 % markkinaosuus) ja K-ryhmä (33,7 %) pystyisivät kilpailemaan hinnoilla kauppojen muuttuessa yhä massiivisemmiksi hypermarkettikomplekseiksi. Tavara liikkuu tehokkaammin ja markkinalogiikan mukaan hintojen tulisi tippua alaspäin samaa tahtia.

Tuottajahinnat eivät ole nousseet, joten se ei kelpaa selitykseksi. 2000-luvulla kaupan osuus elintarvikkeiden hinnoista on kasvanut, mutta maataloustuottajien ja teollisuuden osuus on pienentynyt. Voitot käärii siis kauppa, koska todellista kilpailua ei ole.

Näyttää siltä, että keskusliikkeiden ”kilpailu” toimii tällä hetkellä hintojen nostamisen eikä alentamisen suuntaan. Suurten, harvojen käsissä olevien tukkuliikkeiden ei tarvitse ilmoittaa avoimesti sisäänostohintojaan, joten tuottajille maksettavista hinnoista voidaan päättää helposti varsin pienessä piirissä.

Tilastojen mukaan suurten ketjujen voitto ei ole kuitenkaan noussut vaikka katteet ovat nousseet. Tämä johtuu monopoliketjujen tekemistä jätti-investoinneista. Uusia megamarketteja nousee kuin sieniä sateella. Esimerkiksi jatkuvasti kasvava S-ryhmään kuuluvien ABC-huoltoasemien ketju on jyrännyt markkinoilla usean pienyrittäjän maan rakoon.

Kuluttajan kannalta tilanne on järkyttävä, sillä todellisia vaihtoehtoja S- ja K-ryhmän kaupoille ei juurikaan ole, jos työntekijöiden oikeuksia pilkkanaan pitävää saksalaista Lidl-ketjua ei lasketa. Suuret ketjut ovat syöneet pienet yrittäjät yksitellen markkinoilta suihinsa.

Tulevaisuuden suuntaa pohtiessa ei tarvitse kuin aavistuksen verran kärjistää päästäkseen todelliseen kauhuskenaarioon: Tätä menoa ruoan hinta jatkaa kasvuaan ja käärityt voitot käytetään poliitikkojen voitelemiseen ja uusien peltomarkettien pystyttämiseen jokaiseen risteykseen. Näin hyvin pelaavat sääntelemätön markkinatalous ja korruptoitunut poliittinen järjestelmämme yhteen.

Asian korjaamiseksi ei ole kuin yksi mahdollisuus, kaikki kytkökset on avattava ja kartellit purettava heti toimimalla avoimesti:

1) Suurten kauppakartellien yhteydet poliittisiin päättäjiin selvitettävä ja julkistettava
2) Tukkuliikkeiden sisäänostohintojen on oltava julkista tietoa – kaupan ketju ja tiedot käärityistä voitoista avoimiksi!
3) Megaluokan kauppakompleksien rakentamista on hillittävä tiukentamalla maakuntakaavoitusta

PS. Etelän Media -blogista löytyy varsin havainnollinen ja hauska kirjoitus kaupan kartelleista: http://etelanmedia.blogspot.com/2009/09/pirkka-tulevaisuus.html

Kalevassa kerrottiin tänään juhlallisin sanankääntein markettimoguli Toivo Sukarin seuraavasta kuningasideasta. Sukari puuhaa uutta Ideaparkkiansa Oulun naapuriin, Kiiminkiin. Hypermarketti on tarkoitus pykätä pystyyn aivan Oulun ja Kiimingin rajalle.

Ongelmia Toivo-sedän hankkeelle voi tosin (onneksi) tuottaa jo aiemmin lukkoon lyöty seudullinen yleiskaava, jossa tilaa ei peltomarketille ole luvattu. Tässä suhteessa mielenkiintoista on se, että Kiimingin kunnanvaltuusto nuiji jo läpi esisopimuksen Ideaparkin toteutumisesta maanantaina. Vaikutusvaltaisia ystäviä lienee siis hankkeen taustalla.

Toivottavasti yhteisesti sovittua yleiskaavaa ei lähdetä nyt sorkkimaan. Kiimingin Ideaparkin tarkoitus on imuroida Oulun ja lähikuntien keskustoista asiakkaat ja erikoisliikkeet. Tämän vuoksi se olisi kuolinisku usealle pohjoispohjanmaalaiselle pienyrittäjälle.

Ouluun on tulossa jo aikaisempien suunnitelmien perusteella yli 600 000 neliömetriä kaupallista liiketilaa, joka on ripoteltu ympäri laajaa kaupunkialuetta. Sukarin peltomarketti lisäisi turhaa liikennettä Kuusamontiellä ja näivettäisi entisestään Oulun, Kiimingin ja Haukiputaan keskustojen liiketoimintaa. 

Mielestäni kaupunkisuunnittelussa on lähdettävä nyt ja tulevaisuudessa täysin erilaiseen suuntaan. Suuria kauppaketjuja tukevat ja pelkästään yksityisautoiluun perustuvat peltomarkettikompleksit on unohdettava. Kaavoitusratkaisuissa on pyrittävä ympäristöystävällisiin ja pienyrittäjiä tukeviin lopputuloksiin.