Suomen Attacin julkilausumat koskien Nokian Bochumin-tehtaan lopettamista saivat runsaasti julkisuutta jopa maailmanlaajuisesti. Aiheesta on keskusteltu värikkäästi muun muassa Vasemmistonuorten puheenjohtajan ja Attacin hallituksen jäsenen Jussi Saramon blogissa. Kysymys liittyy laajemmin globalisaation ongelmiin ja siihen miten “karavaanikapitalismi” saataisiin kuriin.

Suomessa, kuten monessa muussakin maassa, kaupunki ja valtio huolehtivat infrastruktuurin toimivuudesta suuryritysten kannalta. Halpoja tontteja riittää ja liikenneyhteyksiä rakennetaan yritysten ehdoilla. Kaiken lisäksi yrityksille maksetaan vielä mittavia tukiaisia valtion toimesta. Ammattitaitoinen työvoima on lisäksi Nokialle ja muille ilmaista. Yliopistot ja muut oppilaitokset tuottavat osaajia suuryrityksille ja valtio maksaa kulungit.

Ei siinä mitään, ihan hyvä että yritystoimintaa tuetaan. Kaaliin ottaa kuitenkin se, että palkaksi kaikesta tästä yhtiöt pistävät ajan myötä lapun luukulle ja työntekijät mäkeen. Tuottavatkin tehtaat suljetaan. Muutto halvempien tuotantokustannusten maihin tapahtuu heti kun se vain on mahdollista. Myöhemmin sama kuvio toistuu seuraavassa maassa.

Suuryritykset puhuvat usein yhteiskuntavastuusta ja useimmilla niistä on oma yksikkökin käsittelemässä aiheeseen liittyviä kysymyksiä. Teot eivät kuitenkaan vastaa puheita juuri koskaan. Eräs ongelma on se, että yritysten omistussuhteita on todella hankala selvittää ja ne ihmiset ja kasvottomat sijoitusrahastot, jotka ovat todella päätösten takana, pääsevät ongelmatilanteista ulos kuin koira veräjästä. Ulkomaiset omistajat pysyvät piilossa salaisten osakkeiden hallintarekistereiden takia. Yhtiökokous on ainoa paikka, jossa omistajat astuvat esiin ja suuryritykset, kuten Nokia, eivät itse tietenkään julkaise siellä vaikuttavien henkilöiden ja sijoitusrahastojen nimiä.

On murheellista, että sijoittajilla ja suuryrityksillä on nykyisin lähes ääretön herruus maapallolla, mutta vastuuta ei kanna kukaan. Vaarallisinta tilanteessa on se, että taloudellisen vallan ohella myös poliittinen valta on siirtymässä tavallisten kansalaisten ulottumattomiin. Ministerit ilmoittavat kuorossa, että vaikutusmahdollisuuksia esimerkiksi Stora Enson Kemijärven ja Summan tehtaiden tilanteeseen ei ole. Hallituksen mukaan mitään ei ole tehtävissä. Suuryritys on siis tällä hetkellä maamme hallitusta suurempi vaikuttaja alue- ja työllisyyspoliittisissa kysymyksissä, vaikka valtio on yhtiön suurimpia omistajia.

Konkreettisia tapoja taistella tilanteessa on onneksi olemassa, vaikka meille toista uskotellaankin. Maailman ympäri kaasu pohjassa kaahaavien kvartaaliyritysten karavaani voidaan laittaa ruotuun. Suuryhtiöille maksettavat valtiontuet sekä infrastruktuurin rakentamiseen käytettävät yhteiset varat täytyy tehdä tiukemmin vastikkeellisiksi ja valtiollista omistusta ei saa enää myydä yhtään enempää. Myös ay-liikkeen on todella herättävä tilanteeseen ja vahvistettava kansainvälistä toimintaansa. Työläisten asia on yhteinen, oli maa mikä tahansa.

Vasemmistonuoret ja vasemmistolaiset ay-nuoret kokoontuivat viime viikonloppuna Tammitapaamiseen Hotelli Petäykseen Hattulaan. Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut. Uusia kontakteja tuli luotua erityisesti ay-väen kanssa. Asiapitoisen ohjelman ohella ehdin viikonlopun aikana myös pitää hauskaa ja tutustua uusiin ihmisiin.

Kemijärven tehtaan tilanne on ollut viime aikoina tapetilla. Kemijärven massaliike järjestää suurmielenosoituksen Helsingissä helmikuun alussa tehtaan alasajoa vastaan. Lisätietoja kansalaisadressista ja tulevasta mielenosoituksesta löytyy täältä. Kaikki mukaan!

Samassa yhteydessä myös alasajettavan Summan tehtaiden toimihenkilöt julkaisivat eilisessä Helsingin Sanomissa henkilöstön aloitteesta tehtaan kuolinilmoituksen. Tempaus oli hieno ironinen heitto ja samalla esitettiin vahva mielipide valtion nykyisestä omistajapolitiikasta.

HS:n toimituksen johto kokoontui pohtimaan ilmoituksen julkaisemista loppuviikosta. Johtoportaassa katsottiin lopulta, ettei ole mitään syytä, miksei ilmoitusta voisi julkaista. Linkki uutiseen tässä. Sananvapauden kannalta on vähintäänkin mielenkiintoista, että tällaisia syitä ihan erikseen kokoonnuttiin pohtimaan. Minulle jää tästä sellainen vaikutelma, että lehden johto ei olisi halunnut julkaista ilmoitusta, mutta se ei löytänyt keinoja asian estämiseksi. Tällainen suhtautuminen ei edistä mitenkään ihmisten osallistumista kansalaiskeskusteluun tärkeistä asioista.