Jaakko liikenteessä lauantaina 18.10.

Jalkapallo, Kunnallispolitiikka, Yleinen Ei kommentteja

Jaamme tukiryhmän kanssa aamulla ja aamupäivällä vaaliflaikkuja Pohjois-Oulussa. Klo 15-17 olen tavattavissa AC Oulu-KPV -ottelussa Castrenin jalkapallostadionilla. Minut löytää parhaiten AC Oulun kannattajaryhmä Sinitähtien katsomonosasta.

Ottelun jälkeen Sinitähdet järjestää saunaillan Oulun Tetralla Mäkelininkadulla. Tilaisuus on kaikille avoin mukavahenkinen illanvietto jalkapalloihmisten seurassa. Tilaisuuteen voi tulla juttelemaan kanssani jalkapallosta ja muista kuntavaaliasioista.

Case Raatti, osa X

Jalkapallo Ei kommentteja

Raatin stadionin peruskorjaushankkeesta on käyty laajaa debattia Oulussa viime viikkoina. Hanke on lyöty jäihin kustannusarvion ylittymisen johdosta ja sen tulevaisuus näyttää nyt hyvin epävarmalta.

Remontin tarve on ollut kaupungin päättäjien tiedossa jo aikoja sitten. Peruskorjausta on kuitenkin lykätty muiden hankkeiden edeltä tulevaisuuteen jo monta kertaa. Jalkapallo- ja yleisurheiluväki haluaa vihdoin johdonmukaisia päätöksiä asiassa, joka koskettaa tuhansia kaikenikäisiä liikkujia ja urheilun ystäviä kaupungissamme. 

Hankkeen lykkääntymisen myötä aikaisemmin jo haudatut puheet Raatinsaaren kaavoittamisesta yksityisasunnoille ovat voimistuneet. Näissä visioissa uudet stadionhankkeet niin yleisurheilijoille kuin jalkapalloilijoillekin rahoitettaisiin myymällä Raatin alue gryndereille liike- ja asuinkäyttöön.

Kuulostaa ehkä kivalta ajatukselta näin alkuun, mutta valitettavasti homma tökkii monella tavalla. Ensinnäkin tarkkoja kustannusarvioita kokonaan uusista hankkeista ei ole. Vaarana on myös se, että myynnin myötä Raatin alueelle rakennettaisiin kalliita omistusasuntoja kaikille kaupunkilaisille avoimen, vapaan urheilu-, ulkoilu- ja virkistysalueen kustannuksella. Eikö Kiikelinsaaren valtaaminen omistusasunnoille jo riittänyt? Omassa visiossani Raatin stadionin kehittämisen kautta saaren alueelle saadaan myös liiketoimintaa, kun toiminta ja kävijämäärät lisääntyvät alueella.

Pahinta tilanteessa olisi se, että hanke toteutettaisiin kustannussyistä typistetyssä muodossa. Tällaisia lyhytnäköisiä harhalaukauksia on nähty aivan liikaa Oulun kaupungin liikuntapaikkarakentamisessa. Ouluhallin kenttä jäi aikoinaan liian lyhyeksi leikkurin haukattua osan hallin rakentamiseen varatusta potista. Castrenin stadionille ei saatu samasta syystä lämmitystä tekonurmen alle, vaikka lähellä kulkee kaukolämpöputki. Tässä vain muutama esimerkki.

Mikäli Raatin peruskorjaushanke jää torsoksi jalkapallon olosuhteiden kannalta, on tietysti mietittävä myös muita vaihtoehtoja. Castrenin tunnelmallisen stadionin kehittäminen on varteenotettava vaihtoehto. Castrenista on muodostunut viime vuosien oululaisten jalkapalloseurojen kotiluola. Esimerkiksi AC Oulun valmentajan Juha Malisen mielestä Castren on parempi vaihtoehto jalkapallo-ottelun pelipaikaksi tiiviimmän tunnelmansa ansiosta. Castrenin ongelmana ovat kuitenkin huonot liikenneyhteydet ja tilan ahtaus. Kuinka suureksi stadionalue voitaisiin Välivainiolla lopulta kasvattaa?

Tärkeintä on saada aikaan futisväkeä tyydyttävä lopputulos. Raatin remontin aikalisän päätyttyä olemme varmasti viisaampia tässä asiassa. Kysymyksessä ei voida kuitenkaan vetkutella loputtomiin, nyt tarvitaan nopeita ja määrätietoisia ratkaisuja.

Paikallisjunaliikenteen mahdollisuudet selvitettävä Oulussa

Kunnallispolitiikka Ei kommentteja

Pohjois-Pohjanmaan vasemmisto esitti 12.9., että Oulun, Oulunseudun ja Oulunkaaren seutukunnan radanvarsikunnat aloittavat ennakkoluulottoman selvityksen raidelähiliikenteen kehittämiseksi ja aloittamiseksi. Piirijärjestön kannanotto löytyy täältä.

Lähijunaliikennettä myös Ouluun tulevaisuudessa?Lähiraideliikenteen kehittäminen on ehdottomasti kannatettava ajatus. Oulun alueelta löytyy raiteita niin pääradan suuntaisesti kuin myös idän suunnalla Kajaania kohti mentäessä. Kaavoituksessa voitaisiin painottaa rakentamista radanvarteen erityisesti Pohjois-Oulussa, jossa Tuirasta pohjoisen suuntaan kuljettaessa löytyy useita mahdollisia lähiliikenneaseman paikkoja. Esimerkiksi Alppilassa rakennetaan uutta asuinaluetta entisen Rajavillen betonielementtitehtaan tontille, jonka välittömässä läheisyydessä kulkee Rovaniemen rata. Myös Toppilan ja Rajakylän kaupunginosat ovat aivan radan varrella.

Ilmastonmuutos ja energian kallistuminen tulevat aiheuttamaan suuria mullistuksia niin lähi- kuin kaukoliikenteessäkin, joten liikennesuunnittelussa tarvitaan ennakkoluulotonta otetta. Lähiraideliikenteen kehittäminen on yksi tapa vastata tämän muutoksen tuomiin haasteisiin.

Nuorisotyöttömyyden torjumiseen tarvitaan mittava yhteistyökampanja

Kunnallispolitiikka 1 kommentti

Viime viikkoina on kuultu synkkiä uutisia Oulun nuorison työllisyystilanteesta. Suomen suurista kaupungeista Oulu johtaa selkeästi nuorisotyöttömyyden tilastoa. Hälyttävää on, että vaikka oululaisia on alle neljännes Helsingin asukasluvusta, nuoria työttömiä löytyy Oulusta lukumääräisesti enemmän.

Positiivista on, että Oulun kaupunki valmistelee parhaillaan ohjelmaa, jonka avulla pyritään vähentämään nuorten työttömyyttä. Toivottavasti työtä tehdään nyt pitkällä tähtäimellä ja huolehditaan siitä, että ongelmaa ei ratkaista usein nähdyllä työmarkkinatuella tapahtuvalla lyhytaikaisella tempputyöllistämisellä, joka vain siivoaa tilastot hetkeksi.

Projektiin tarvitaan nyt kaikki Oulun alueen toimijat mukaan sataprosenttisella panostuksella. Oulu tarvitsee lisää koulutuspaikkoja ja oppisopimuspaikkoja. Myös yritysten panosta tarvitaan nuorisotyöttömyyden vastaisessa taistelussa. Kaupungin on tuettava taloudellisesti nuorten työllistämistä ja esimerkiksi työpajatoiminnan laajentamista. Myös pienyrittäjien tukeminen luo nopeasti lisää työpaikkoja.

Vaalien kannalta elintärkeää on, että kaupunginvaltuustoon saadaan lisää nuoria päättäjiä, jotka huolehtivat siitä, että tähän ongelmaan tullaan puuttumaan asian vaatimalla vakavuudella ja tarmolla.

Raatin remontista tulossa kivikkoinen tie?

Jalkapallo, Kunnallispolitiikka Ei kommentteja

Oulu-lehti kertoi viime viikolla, että Raatin stadionin korjaustyöt viivästyvät useilla kuukausilla. Urakkatarjoukset ovat kuulemma liian korkeita kaupungille. Täten Raatin uimahallirakennusten ja stadionin urakkahankinnat keskeytetään. Oulun tilakeskuksen johtokunta esittää töiden keskeytystä 17. syyskuuta eli tänään kaupunginhallitukselle.

Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä asiassa tapahtuu seuraavaksi. Jahkailulla ei tärkeässä peruskorjaushankkeessa päästä yhtään mihinkään. Onko niin, että asia liittyy vieläkin jo hylättyihin vaihtoehtoisiin suunnitelmiin Raatinsaarelle rakennettavasta asuinalueesta?  Kaupunginhallituksen päätöstä odotellessa…

Jaakon haastattelu Oulufutis.com -nettiportaalissa

Jalkapallo, Kunnallispolitiikka Ei kommentteja

Esiinnyn tällä viikolla oululaisen jalkapalloilun äänenkannattajan, oulufutis.com -portaalin haastattelussa. Haastiksen voit lukea kokonaisuudessaan tältä sivulta tai suoraan oulufutis.comista

Jaakko Alavuotunki haluaa Oulusta jalkapallokaupungin

Lokakuussa koittavissa kuntavaaleissa valitaan kunnanvaltuustot. Futisihmisillekään vaalit eivät ole aivan mitätön juttu, koska valtuutetut pääsevät osaltaan päättämään siitä, mihin suuntaan jalkapallo Oulussa kehittyy. OuluFutis esittelee kunnallisvaaleissa Vasemmistoliiton listalta ehdolla olevan Jaakko Alavuotungin, joka on intohimoinen Sinitähti ja valmis nostamaan kuningaslajin sille kuuluvaan asemaan Oulussa.

Lue lisää…

Jaakko Kansan Tahdossa

Kunnallispolitiikka Ei kommentteja

Esiinnyin kuntavaaliasioissa oululaisessa Kansan Tahdossa elokuussa. Haastattelu ilmestyi 26. 8. ja juttu on luettavissa kokonaisuudessaan tästä!

Miksi Oulussa ei panosteta joukkoliikenteeseen?

Kunnallispolitiikka Ei kommentteja

Oulun kaupunginvaltuusto päätti eilen joukkoliikenteen määrärahoista. Valitettavasti ympäristön ja kaupunkilaisten tasavertaisten toimintamahdollisuuksien kannalta erittäin tärkeissä joukkoliikenneasioissa mentiin taas metsään niin että varvikko vain ropisi. Vaikka valtuusto myönsi 120 000 euron korotuksen määrärahoihin, aikuisten kertalipun hinta nousee 2,90 euroon ja lasten lipun hinta 1,50 euroon. Lisäsumma takaa ainoastaan sen, että kuukausilippuihin ei tule korotuksia.

Tavallisen kertalipun hinta on jo pöyristyttävällä tasolla ja asettaa kaupungissa bussia käyttävät todella eriarvoiseen asemaan. Oulu käyttää edelleen aivan liian vähän rahaa joukkoliikenteeseen asukasta kohti. Valtuutettu Lyly Rajala totesi valtuustossa joukkoliikenteen toimivuuden olevan paljon kiinni siitä, mitä kaupunki on itse valmis siihen sijoittamaan. Tämä pitää tasan tarkkaan paikkansa. Nyt panostukset ovat surkuhupaisalla tasolla ja se tulee valitettavasti näkymään myös bussiliikenteen käyttöasteessa.

Pitkän tähtäimen tavoitteena on oltava nykyistä reilusti edullisempi ja sitä kautta vetovoimaisempi joukkoliikenne. Tilanteessa ei riitä se, että kuukausilippujen hinnat pysyvät ennallaan. Lähtökohtana on oltava huomattava pudotus niin kerta- kuin kuukausilippujen hintoihin.

Joukkoliikenteen kunnallistaminen tai muuttaminen osuuskuntapohjaiseksi toiminnaksi voisivat olla toimivia ratkaisuja kurjistuvassa tilanteessa. Tällöin keskiöön nousisi palvelun käytettävyys voitontavoittelun sijasta.

Kiimingin Idioottiparkki

Kunnallispolitiikka 2 kommenttia

Kalevassa kerrottiin tänään juhlallisin sanankääntein markettimoguli Toivo Sukarin seuraavasta kuningasideasta. Sukari puuhaa uutta Ideaparkkiansa Oulun naapuriin, Kiiminkiin. Hypermarketti on tarkoitus pykätä pystyyn aivan Oulun ja Kiimingin rajalle.

Ongelmia Toivo-sedän hankkeelle voi tosin (onneksi) tuottaa jo aiemmin lukkoon lyöty seudullinen yleiskaava, jossa tilaa ei peltomarketille ole luvattu. Tässä suhteessa mielenkiintoista on se, että Kiimingin kunnanvaltuusto nuiji jo läpi esisopimuksen Ideaparkin toteutumisesta maanantaina. Vaikutusvaltaisia ystäviä lienee siis hankkeen taustalla.

Toivottavasti yhteisesti sovittua yleiskaavaa ei lähdetä nyt sorkkimaan. Kiimingin Ideaparkin tarkoitus on imuroida Oulun ja lähikuntien keskustoista asiakkaat ja erikoisliikkeet. Tämän vuoksi se olisi kuolinisku usealle pohjoispohjanmaalaiselle pienyrittäjälle.

Ouluun on tulossa jo aikaisempien suunnitelmien perusteella yli 600 000 neliömetriä kaupallista liiketilaa, joka on ripoteltu ympäri laajaa kaupunkialuetta. Sukarin peltomarketti lisäisi turhaa liikennettä Kuusamontiellä ja näivettäisi entisestään Oulun, Kiimingin ja Haukiputaan keskustojen liiketoimintaa. 

Mielestäni kaupunkisuunnittelussa on lähdettävä nyt ja tulevaisuudessa täysin erilaiseen suuntaan. Suuria kauppaketjuja tukevat ja pelkästään yksityisautoiluun perustuvat peltomarkettikompleksit on unohdettava. Kaavoitusratkaisuissa on pyrittävä ympäristöystävällisiin ja pienyrittäjiä tukeviin lopputuloksiin.

Vaalipaneeli.fi

Kunnallispolitiikka Ei kommentteja

Tuttu kaveri vinkkasi uudesta kuntavaalisivustosta, jossa ehdokkaat voivat esittäytyä äänestäjille ja keskustella vaaliteemoistaan ja esittää kannanottoja erilaisiin asioihin. Idea vaikuttaa erinomaiselta, toivottavasti projekti saa kunnolla tuulta siipiensä alle.

Vaalipaneeli.fi on tarkoitettu kunnallisvaaleissa ehdolla olevien henkilöiden vaalityön tekemiseen. Samalla suuri yleisö - äänestäjät - voivat seurata ehdokkaiden kannanottoja ja muodostaa näin perustellun mielipiteen ehdokkaastaan.

www.vaalipaneeli.fi

« Aiemmat kirjoitukset