Elokuu 14, 2010
Jalkapallo, Yleinen
Ei kommentteja
Kävin viikonlopun alkamisen kunniaksi tsekkailemassa Raatin stadionremontin edistymistä. Vaikka oululaisen edustusjalkapalloilun paluuta legendaariselle stadionille saadaan vielä odotella ensi kevääseen, on pakko hehkuttaa hieman jo nyt. Kuten tästä kuvakavalkadista voi päätellä, stadionsaarella on tehty hienoa työtä.
Omalta osaltani Raattiin liittyy valtava määrä muistikuvia, vaikka oululaista huippufutista ei siellä olekaan pelattu enää vuosikausiin. OTP:n ja FC Oulun liigataipaleet sekä lukuisat vanhassa Raatissa nähdyt alasarjaväännöt ovat kuitenkin vielä tuoreessa muistissa. Verisiä vääntöjä etelän pellejä vastaan käytiin erityisesti 80- ja 90-lukujen vaihteessa. Tässä vuodelta 1990 peräisin olevassa nostalgisessa pätkässä OTP:ta vastassa on Lahden Reipas ja vieraiden avauksessa muuan Jari Litmanen.
Paikan päällä on tullut todistettua muun muassa FC Oulun nousu liigaan syksyllä 1993. Punakeltaisten valmentajana toimi tuolloin nyt AC Oulun peräsimessä vaikuttava Juha Malinen.
Juniorina hauskinta oli mennä pomppimaan eteläpäädyn maalin taakse aina pallon mennessä pömpeliin ja sotkea matsin jälkeen kreisiä vauhtia kotiin katsomaan Urheiluruudun maalikoostetta. Sekunteja parrasvaloissa kertyi noina vuosina lukuisia.
AC Oulu on pelannut tähän mennessä kaikki ottelunsa Castrenin urheilupuistossa, Välivainiolla. Cassusta on muodostunut vuosien saatossa joukkueelle ja meille kannattajille koti, jota tulee varmasti ikävä. Toisaalta stadionin onnettomia palveluja, sosiaalitiloja ja liikenneyhteyksiä ei jää varmasti monikaan kaipaamaan.
Castren lyö Raatin ainoastaan tunnelmallaan. Katsomot ovat lähellä kenttää, joten pienelläkin yleisömäärällä paikasta on saatu tehtyä todellinen hornankattila. Toivottavasti myös Raattia pystytään jatkossa kehittämään tähän suuntaan, vaikka toivotut teleskooppikatsomot eivät mahtuneetkaan lopulliseen budjettiin.
Raatin etuja ovat sijainti (ja sen myötä logistiikka) ja tilat, joihin on mahdollista kehittää pienelläkin panostuksella toimivat yleisöpalvelut. Myös joukkueiden ja toimihenkilöiden sosiaalitilat ovat jatkossa parasta A-luokkaa.
Ensi kevättä ja Raattiin paluuta odotellessa!
Lokakuu 8, 2008
Jalkapallo
Ei kommentteja
Raatin stadionin peruskorjaushankkeesta on käyty laajaa debattia Oulussa viime viikkoina. Hanke on lyöty jäihin kustannusarvion ylittymisen johdosta ja sen tulevaisuus näyttää nyt hyvin epävarmalta.
Remontin tarve on ollut kaupungin päättäjien tiedossa jo aikoja sitten. Peruskorjausta on kuitenkin lykätty muiden hankkeiden edeltä tulevaisuuteen jo monta kertaa. Jalkapallo- ja yleisurheiluväki haluaa vihdoin johdonmukaisia päätöksiä asiassa, joka koskettaa tuhansia kaikenikäisiä liikkujia ja urheilun ystäviä kaupungissamme.
Hankkeen lykkääntymisen myötä aikaisemmin jo haudatut puheet Raatinsaaren kaavoittamisesta yksityisasunnoille ovat voimistuneet. Näissä visioissa uudet stadionhankkeet niin yleisurheilijoille kuin jalkapalloilijoillekin rahoitettaisiin myymällä Raatin alue gryndereille liike- ja asuinkäyttöön.
Kuulostaa ehkä kivalta ajatukselta näin alkuun, mutta valitettavasti homma tökkii monella tavalla. Ensinnäkin tarkkoja kustannusarvioita kokonaan uusista hankkeista ei ole. Vaarana on myös se, että myynnin myötä Raatin alueelle rakennettaisiin kalliita omistusasuntoja kaikille kaupunkilaisille avoimen, vapaan urheilu-, ulkoilu- ja virkistysalueen kustannuksella. Eikö Kiikelinsaaren valtaaminen omistusasunnoille jo riittänyt? Omassa visiossani Raatin stadionin kehittämisen kautta saaren alueelle saadaan myös liiketoimintaa, kun toiminta ja kävijämäärät lisääntyvät alueella.
Pahinta tilanteessa olisi se, että hanke toteutettaisiin kustannussyistä typistetyssä muodossa. Tällaisia lyhytnäköisiä harhalaukauksia on nähty aivan liikaa Oulun kaupungin liikuntapaikkarakentamisessa. Ouluhallin kenttä jäi aikoinaan liian lyhyeksi leikkurin haukattua osan hallin rakentamiseen varatusta potista. Castrenin stadionille ei saatu samasta syystä lämmitystä tekonurmen alle, vaikka lähellä kulkee kaukolämpöputki. Tässä vain muutama esimerkki.
Mikäli Raatin peruskorjaushanke jää torsoksi jalkapallon olosuhteiden kannalta, on tietysti mietittävä myös muita vaihtoehtoja. Castrenin tunnelmallisen stadionin kehittäminen on varteenotettava vaihtoehto. Castrenista on muodostunut viime vuosien oululaisten jalkapalloseurojen kotiluola. Esimerkiksi AC Oulun valmentajan Juha Malisen mielestä Castren on parempi vaihtoehto jalkapallo-ottelun pelipaikaksi tiiviimmän tunnelmansa ansiosta. Castrenin ongelmana ovat kuitenkin huonot liikenneyhteydet ja tilan ahtaus. Kuinka suureksi stadionalue voitaisiin Välivainiolla lopulta kasvattaa?
Tärkeintä on saada aikaan futisväkeä tyydyttävä lopputulos. Raatin remontin aikalisän päätyttyä olemme varmasti viisaampia tässä asiassa. Kysymyksessä ei voida kuitenkaan vetkutella loputtomiin, nyt tarvitaan nopeita ja määrätietoisia ratkaisuja.
Syyskuu 17, 2008
Jalkapallo, Kunnallispolitiikka
Ei kommentteja
Oulu-lehti kertoi viime viikolla, että Raatin stadionin korjaustyöt viivästyvät useilla kuukausilla. Urakkatarjoukset ovat kuulemma liian korkeita kaupungille. Täten Raatin uimahallirakennusten ja stadionin urakkahankinnat keskeytetään. Oulun tilakeskuksen johtokunta esittää töiden keskeytystä 17. syyskuuta eli tänään kaupunginhallitukselle.
Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä asiassa tapahtuu seuraavaksi. Jahkailulla ei tärkeässä peruskorjaushankkeessa päästä yhtään mihinkään. Onko niin, että asia liittyy vieläkin jo hylättyihin vaihtoehtoisiin suunnitelmiin Raatinsaarelle rakennettavasta asuinalueesta? Kaupunginhallituksen päätöstä odotellessa…
Marraskuu 30, 2007
Kunnallispolitiikka
Ei kommentteja
Kaupunginvaltuustosta kuului kuluvalla viikolla sekä hyviä että huonoja uutisia. Aloitetaan hyvistä. Raatin stadionin peruskorjausurakka alkaa suunnitelmien mukaisesti. Muutaman valtuutetun tekemä aika käsittämättömältä tuntuva esitys määrärahojen poistamisesta kaatui selkeästi. Päätös oli oikea. Oulu tarvitsee toimivan jalkapallo- ja yleisurheilustadionin. Uimahallin peruskorjaus tuo lisäarvoa asiaan.
Huonompi juttu on Kallioparkin toteutuminen. Esitys poistaa Kallioparkille varatut määrärahat kokonaan talousarviosta kaatui äänin 47-15. Vasemmistoliiton valtuutetut vastustivat hankkeen toteutumista. Vaikka rakennuspäätös varmistui vasta nyt, lopputulos oli valitettavasti odotettu. Asemakaavasta päätettiin jo toukokuussa.
Kalliin hintansa (20 miljoonaa) ohella Kallioparkilla on useita muitakin negatiivisia vaikutuksia. Se lisää autoilua keskustassa, toisin kuin osa projektin puolustajista on väittänyt. Oulun luonnonsuojeluyhdistyksen Tekniselle keskukselle osoitetussa muistutuksessa todetaan seuraavasti:
“Ei voida osoittaa - kaupunki ei ole esittänyt vakuuttavia selvityksiä - että Kallioparkki vähentää yksityisautoilua, muutoin kuin mahdollisesti vähentämällä turhaa pysäköintipaikan etsintään liittyvää ajoa. Keskustan houkuttelevuuden lisäämisen sen sijaan voidaan otaksua lisäävän autoilua keskustaan.”
Kyseessä on siis samanlainen hölmöläisten homma kuin porvarihallituksen ympäristötekona mainostama autoveron alennus.
Oululaisista veronmaksajista suurin osa ei tarvitse koko pytinkiä. Autoilevat löytävät keskustasta nykyisinkin helposti pysäköintipaikan ilman Kallioparkkia. Järkevämpää olisi tukea tuollakin rahalla joukkoliikennettä, jotta saataisiin bussit täyteen matkustajia ja lippujen hintoja alemmaksi.
Kaupungin keskustaa tulisi jatkossa kehittää joukkoliikenteen ehdoilla ja enemmän kävelykatumaiseen suuntaan. Se edellyttää rahallisia panostuksia julkiseen liikenteeseen yksityisautoilun tukemisen sijaan.