Kahden kastin Eurooppa

Politiikka, Yleinen Ei kommentteja

Helsingin Club Libertéssä järjestetään tänään ¡Olé romani! -tilaisuus. Etelä-Suomen Vasemmistonuorten järjestämässä tapahtumassa keskustellaan Euroopan ja Suomen romaneiden kohtaamasta syrjinnästä.

Vaikutan nykyisin enenevässä määrin Oulun suunnalla, joten nämä kemut jäävät valitettavasti väliin. Suosittelen kuitenkin paikalle menemistä, mikäli asia kiinnostaa ja Helsingissä päin palloilee tänä iltana.

Romaneista ja heidän oikeuksistaan on käyty keskustelua viime aikoina lähinnä kerjäämiseen liittyen. Suomessa joukko oikeistopolitiikkoja on närkästynyt maamme pääkaupungissa laillisesti majailevien, lähinnä Romaniasta ja Bulgariasta kotoisin olevien, romanitaustaisten EU-kansalaisten kerjäämisestä.

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) on ilmoittanut kaupunkia piinaavan kerjäläisvitsauksen olevan niin suuri ongelma, että nämä ihmiset tulisi häätää kokonaan maisemista. Tämä ei tietenkään ole mahdollista nykylainsäädännön puitteissa, sillä vapaa liikkuvuus on EU-kansalaisten oikeus varallisuudesta riippumatta.

Kävin heinäkuussa lyhyellä matkalla Roomassa, jossa kerjääminen on varsin arkipäiväistä toimintaa. Rooma on paradoksien kaupunki monessa mielessä. Pietarinkirkon täysin yli hilseen menevästä loistosta aarrekammioineen ei tarvinnut kävellä kuin muutama kortteli nähdäkseen hampaattomia mummoja ja jalattomia sotaveteraaneja pyytämässä kolikkoa kadunkulmassa.

Moni parempiosainen paikallinen koki velvollisuudekseen avustaa köyhempiä muutamalla lantilla, mikäli tätä palvelusta tultiin pyytämään. Kyseessä on tavallaan maan tapa ja myös osaltaan uskonnollinen velvollisuus. Köyhää tulee auttaa.

Italia on tietysti uskontonsa, sosiaaliturvansa ja monen muunkin asian osalta täysin erilainen valtio Suomeen verrattuna. Näin on myös esimerkiksi Unkari, jossa asuessa oli vaikeaa törmäämättä kerjäläisyyteen ja roskalavoilta ruokaa tai myyntiin kelpaavaa tavaraa etsineiden romanien köyhyyteen lähes päivittäin. Unkarissa ja monessa muussa itäisen Euroopan maassa tilanne on ihmisoikeuksien osalta katastrofaalinen, kuten kirjoittelin jo aiemmin tässä merkinnässä.

Köyhyys ja kurjuus ovat siis todellisuutta nykypäivän Euroopassa varsinkin syrjittyjen kansanryhmien osalta.

Palasin parahiksi kotimaahan keskelle kerjäläiskeskustelua, jossa äänekkäimmin mylvivät halpahintaiseen populismiin sortuneet yksilöt, kuten kokoomuksen Ben Zyskowicz.

En tiedä, onko joku kansallispukuinen kaatanut Zyskowiczin karpalomehun Strindbergin terassilla vai mistä nyt on kyse, mutta muualla Euroopassa kokemani perusteella minun on hyvin vaikea pitää esimerkiksi Helsingin kerjäläistilannetta jotenkin häiritsevänä jokapäiväisen kaupungilla liikkumisen kannalta. Stadissa itäeurooppalaiset kerjäläiset istuvat useimmiten hiljaa ja nöyränä.

Helsingin torit, puistot ja aukiot ovat varsinkin kesäisin täynnä kännissä meuhkaavia ordääjiä, joista on ohikulkijoille ja yksityisomaisuudelle varmasti tuhat kertaa enemmän häiriötä kuin rauhallisesta kerjäläisestä.

Samalla tavalla enemmän häiriöitä ihmisten liikkumiselle aiheuttavat varmasti erilaiset feissarit tai vaikkapa Kampin keskuksessa itselleen asiakkaita kärttävät myyntimiehet. Oikeusoppineet ovatkin jo todenneet lakiesityksen sisältävän suuria ongelmia juuri sallitun ja kielletyn kerjäämisen määrittelyssä, puhumattakaan lain syrjivästä luonteesta.

Kerjääminen ei oikeasti loukkaa kenenkään perusoikeuksia. Häiritsevään käyttäytymiseen voi poliisi puuttua julkisilla paikoilla jo olemassa olevan lainsäädännön puitteissa - oli kyse sitten kerjäläisestä tai vaikkapa ostarilla möykkäävästä kantasuomalaisesta alkoholistista. Häiritsevän toiminnan kitkemiseen ei siis tarvita erillistä, uutta lakia, joka kohdistuu vain tiettyyn ihmisryhmään.

Tästä ei pääosin kokoomuspäättäjien ajamassa lakimuutoksessa olekaan kysymys. Kyse on pikemminkin siitä, että tietyt tahot haluavat ummistaa silmänsä kasvavalta eriarvoisuudelta, joka on yhtä lailla kotimainen kuin eurooppalainenkin ongelma. Ben Z:n ja kumppaneiden mielestä tämä ongelma poistuu, jos se siivotaan katukuvasta pois. Jos ongelma ei näy, niin sitä ei olemassa eikä sitä tarvitse ratkaista.

Väistyneen, vaalirahajunailuissa ryvettyneen pääministerimme Matti Vanhasen taannoiset kommentit olivat samaa sarjaa kokoomuslaisen populismin kanssa. Vanhasen mielestä joillekin ihmisille epämiellyttäviä tunteita herättävä kansanryhmä poistuu kuvioista, jos ihmiset eivät anna kerjäläisille rahaa. (Muistuttaa muuten hieman Björn Wahlroosin kommentteja köyhien perheiden suhteen).

Koko jutun pihvi on olemassa olevien faktojen perusteella täysin toisenlainen. Kysymys on eurooppalaisista ihmisoikeuksista ja tasa-arvosta. Nämä ovat huomattavasti suurempia kysymyksiä kuin kerjäämisen suomalaisille pukumiehille aiheuttama mielipaha.

Eriarvoisuuden siemenet on kylvetty syvälle maanosan historiaan ja valitettavasti kuilu kasvaa koko ajan. Olisi syytä kysyä, miten Suomi ja Euroopan Unioni aikovat toimia romanien ihmis -ja perusoikeuksien toteutumiseksi koko Euroopan alueella. Romanit ovat EU-kansalaisia siinä missä muutkin ja heitä tulee koskea samat kansalaisoikeudet kuin ketä tahansa muutakin ihmisryhmää.

Kyse on siis köyhyydestä ja syrjinnästä sekä siitä miten nämä ongelmat ratkaistaan. Toinen vaihtoehto on puuttua seurauksiin jo esitettyyn, populistiseen tyyliin ja lakaista ongelmat maton alle. Samalla logiikalla voidaan Suomesta kieltää myös esimerkiksi tulipalot, liikenneonnettomuudet ja psyykkiset ongelmat. Kaikilla olisi turvallisempaa ja yhteiskunnalle tulisi huomattavia säästöjä. Mutta eihän se taidakaan toimia ihan näin?

PS. Aiheesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin romanikampanjaan, joka vaatii Suomen hallitukselta tehokkaita toimia niin EU-tasolla kuin kahdenvälisissä suhteissaan Euroopan maihin laajan rakenteellisen syrjinnän lopettamiseksi. Lisätietoa kampanjasta löytyy Amnestyn sivuilta.

Veljeskansa vaarallisilla vesillä

Politiikka, Yleinen 2 kommenttia

Unkarissa pidettiin parlamenttivaalit viime viikonloppuna. Aiheestakin epäsuosioon joutuneet, kahdeksan vuotta hallitusvastuussa olleet sosialistit kokivat vaaleissa murskatappion. Oikeistolainen Fidesz nousi pääministeripuolueeksi napaten peräti 53 prosenttia kaikista äänistä. Oikeistopuhuria vahvisti vaaleissa se, että fasistinen Jobbik-puolue pääsi ensi kertaa parlamenttiin keräten hurjan 17 prosentin äänisaaliin ja 26 parlamenttipaikkaa. Jobbikin menestys tietää kovia aikoja Unkarin vähemmistöryhmille.

Ex-pääministeri Ferenc Gyurcsányn johtaman sosialistipuolueen alamäki alkoi jo syksyllä 2006, kun julkisuuteen putkahti nauha, jossa Gyurcsány myönsi valehdelleensa maan taloustilanteesta kansalle. Pääministeri käytti äänitteellä alatyylistä kieltä ja arvosteli oman hallituksensa toimia jyrkästi.

Gyurcsány kieltäytyi eroamasta seuranneesta valtavasta skandaalista huolimatta ja Budapestissä nähtiin syksyn mittaan useita mielenosoituksia, joista osa äityi väkivaltaisiksi mellakoiksi asti.  Kuuluisin tapahtuma näki päivänvalon lokakuussa 2006, kun mielenosoittajat anastivat Unkarin kansannousun 50-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä panssarivaunun ja ajelivat sillä poliisirivistöjä päin.

Olin tuona syksynä lähellä myrskyn silmää. Vietin muutaman kuukauden Budapestissä työskennellen harjoittelijana eräässä budapestiläisessä elokuvayhtiössä, joka järjesti kaupungissa Anifest4-nimistä animaatioelokuvafestivaalia.

Asuin aivan Budapestin keskustassa Pestin puolella, Erzsébetvárosin alueella. Mellakoista muistuttivat tuolloin lähinnä kaduilla ajoittain leijaillut kyynelkaasu ja paikallisten ystävieni varoitukset mellakkapoliisin rajuista otteista, joiden kohteeksi saattaisi joutua täysin sivullinenkin, jos sattuisi liikkumaan väärään aikaan väärässä paikassa.

Kaupunki oli kuitenkin pääosin turvallinen ja sympaattinenkin omalla tavallaan. Fasismi oli tuohon aikaan näkyvä ilmiö lähinnä jalkapallo-otteluissa, joita kiersin katsomassa syksyn mittaan. Budapestissä niin Kispest-Honvédin, Újpestin kuin erityisesti Ferencvárosin otteluissa liehuivat haka- ja nuoliristiliput.

Äärioikeiston musertava voitto on jatkumoa kolmen ja puolen vuoden takaisille tapahtumille. Populismille on nyt tilausta, sillä maan talous on täysin kuralla ja työttömyyslukemat ovat räjähtäneet käsiin. 90-luvulla käynnistyneen turbokapitalismin myötä tuloerot ovat maassa revähtäneet käsittämättömiin mittasuhteisiin ja finanssikriisin iskettyä tilanne on pahentunut entisestään. Unkari joutuikin syksyllä 2008 tekemään rahoitussopimuksen IMF:n ja EU:n kanssa. Annetut ohjeet ovat tiukat ja tulevaisuudessa maan on käytännössä pakko harjoittaa friedmanilaista, uusliberalistista talouspolitiikkaa eli leikata rajusti julkisia menoja ja paradoksaalista kyllä, laskea samalla veroja.

Vallitsevasta epätoivosta huolimatta Jobbikin kaltaisen, avoimesti muun muassa homoja, juutalaisia ja romaneja vihaavan puolueen menestys tuntuu käsittämättömältä. Kaiken kukkuraksi myös Fideszillä on oma vahva ääri(kristillis)konservatiivinen siipensä, joten vaalitulos tarkoittaa joka tapauksessa kovia aikoja maan vähemmistöille. Yksinkertaisen enemmistön vaalivoiton myötä saaneesta puolueesta on jo vaadittu rekisteröidyn parisuhteen myös samaa sukupuolta oleville mahdollistavan uuden lain mitätöintiä.

Seksuaalivähemmistöjen ohella myös romanien tilanne Unkarissa on muuttumassa katastrofaaliseksi. Olen siis kerrankin samaa mieltä Paavo Lipposen kanssa, joka vaati EU:lta välittömiä toimia vähemmistöjen aseman turvaamiseksi niin Unkarissa kuin Romaniassakin. Lipponen puhui huhtikuun alussa Romanit ja holokausti -seminaarissa. Pätkän puheenvuorosta voi kuunnella ranneliike.net -sivustolta.

Jobbikin vaalimenestys on sementoimassa äärioikeistolaisen, väkivaltaan pohjautuvan mallin yleisesti hyväksytyksi toimintatavaksi Unkarissa. Puolueen lähellä toimii fasistinen Unkarin kaarti, eräänlainen puolisotilaallinen militia, jonka toiminta on suunnattu erityisesti romaneja vastaan. Ryhmässä ihaillaan avoimesti toisen maailmansodan aikaista antisemitististä ja kansallissosialistista Nuoliristi-puoluetta ja sen järjestämät näyttävät marssit ja sotilaallinen pukeutuminen liippaavat läheltä natsiaikojen esikuvansa tyyliä.

Romaneja on kaartin toimesta peloteltu ja myös murhattu. Viime vuosina kaarti on harjoittanut silmitöntä väkivaltaa myös seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Pride-kulkueita on terrorisoitu kivi- ja kananmunasateilla. Baareja on poltettu ja toissa vuonna kaarti valmisteli Molotovin cocktailein suoritettavaa hyökkäystä Budapestin kulkuetta vastaan.

Vuosituhannen vaihteessa pienen joukon toimesta perustettu Jobbik radikalisoitui Unkarin EU-jäsenyyden myötä vuonna 2003. Jobbik alkoi systemaattisesti kerätä ja levittää propagandan muotoon puettuja tietoja romanien tekemistä varkauksista ja muista rikoksista (muistuttaa muuten hyvin paljon hommafoorumilta tuttua toimintatapaa). Myöhemmin toimintaa laajennettiin väkivaltaisiin hyökkäyksiin.

Myös antisemitismi on ollut jo pitkään olennainen osa Jobbikin ideologiaa. Erilaiset salaliittoteoriat ovat hyvin suosittuja. Jobbik on muun muassa esittänyt, että Israel on ostamassa haltuunsa koko Unkarin – maatilkku kerrallaan. Saksan kieltä taitavat voivat lukea antisemitismistä ja yleensäkin unkarilaisesta äärioikeistosta Pusztarangerin blogista. Suosittelen.

Tulevaisuuden suuntaa on tässä vaiheessa hankala ennustaa tarkemmin. Rasismin ja fasismin nousun kannalta ratkaisevaa on se, päästetäänkö Jobbikia mukaan Fideszin johtamaan hallitukseen. Giganttisia talousongelmia ei hurjan määrän vaalilupauksia tehnyt Fideszkään pysty hetkessä ratkaisemaan, joten on hyvin mahdollista, että tilanne kääntyy heti seuraavissa vaaleissa päälaelleen.

Moni arvio on tässä vaiheessa hyvin pessimistinen. Talouden alamäen jyrkentyessä ääriliikkeiden nousu voi jatkua. Pallo on jäämässä EU:n käsiin, sillä rajuja sivuvaikutuksia tuottava talouden matokuuri ei voi olla ainoa toimenpide Unkarin suhteen. Nyt tarvitaan ihmisoikeuksia ja demokratiaa vahvistavaa kehitystä.

Mieleen nousee väistämättä EU:n vastatoimien kohteeksi joutunut itävaltalainen populisti Jörg Haider, joka on kaikesta vastenmielisyydestään huolimatta täysin kuoropoika Jobbikin avoimesti fasististen politiikkojen rinnalla. Itävallassa Haiderin vapauspuolueen hallitusvastuu johti EU-boikottiin. Miten toimitaan Unkarin tapauksessa, jos Jobbik nousee hallitukseen?

Rasismi politiikan välineenä

Politiikka, Yleinen Ei kommentteja

Maaliskuussa vietettiin YK:n rasismin vastaista toimintaviikkoa. Tärkeä teemaviikko ei olisi voinut sattua osuvampaan paikkaan. Alkuvuodesta on uutisoitu niin maahanmuuttoministeri Astrid Thorsiin kohdistuneista tappouhkauksista, erään verkkosivuston lahtauslistoista kuin maahanmuuttotutkijoihin kohdistuneista uhkailuviesteistä. Nämä uutiset täydentävät keskustelupalstat täyttävistä rasistisista viesteistä alkaneen kuvion. Kyse ei ole siis enää mistään IKL-larppaajien tai esimerkiksi edesmenneen ”valtakunnanjohtaja” Pekka Siitoimen toteuttamasta huumori-ilmiöstä. Halventavasta ja syrjivästä alatyylin kielenkäytöstä sekä uhkailuista on tullut valitettavasti arkipäivää Suomessa.

Mitä rasismi sitten on? Miten se määritellään? Yleisesti hyväksytyn määritelmän mukaan rasismi on ihmisen ulkoisiin ominaisuuksiin, kuten ihonväriin tai syntyperään liittyvää syrjintää ja demonisointia.

Rasisti tuomitsee ihmisen etukäteen joidenkin ominaisuuksien, ei tekojen perusteella. Viimeksi mainittu tekijä erottaa rasistin demokraattisen oikeusvaltion periaatteista. Rasistille tuomitsemiseen riittää erilainen ihonväri, uskonto tai muu ominaisuus.

Erilaisuuteen liittyvät ennakkoluulot eivät ole rasismia. Usein ne ovat varsin luonnollisia pelkoja, jotka liittyvät kulttuurien välisiin kohtaamistilanteisiin. Vaarallisille vesille siirrytään siinä vaiheessa, kun näistä ennakkoluuloista kehittyy yleinen toimintamalli arkipäivän elämään. Arkipäivän rasismissa pelätään ja vihataan erilaisuutta. Kaikkein vaarallisin tilanne muodostuu silloin, kun ennakkoluulojen pohjalta syntynyttä rasistista ajattelu- ja toimintamallia aletaan käyttää politiikan välineenä.

Edellisen kerran rasismi oli vastaavalla tavalla yhteiskunnallisen keskustelun keskiössä 1990-luvulla, kun sosiaalisia ongelmia luonut talouslama kärjisti tunnelmia Suomessa. Joensuun natsiongelma oli tuolloin laajamittaisin julkisuutta saanut keissi. Natsiskinijoukko vainosi ja pahoinpiteli ulkomaalaistaustaisia ihmisiä ja tehtaili myös sarjan muunlaisia rikoksia. Myös itäisessä Helsingissä tapahtui, kun lyömäasein varustautuneet kymmenet skinit riehuivat Kontulassa keväällä 1997.

Oulua terrorisoi samoihin aikoihin pilottitakkisten nuorten uusnatsien jengi. Tilanne kärjistyi vuosikymmenen puolivälissä useisiin väkivaltaisiin yhteenottoihin. Kulminaatiopiste saavutettiin vuonna 1995, kun uusnatsiporukoihin kuulunut nuori mies puukotti 15-vuotiaan oululaispojan hengiltä nuorison suosimassa diskossa. Tapaus oli traaginen ja monta elämää tuhoutui kerralla. Vuosikymmenen loppuun tultaessa tilanne kaikeksi onneksi rauhoittui. Suomalaisen Antifan rauhanomaisella toiminnalla oli tässä suuri myönteinen vaikutus. Antifan historiasta voi lukea lisää Juhani Lohikosken Vasemmistonuorten siirtolaiskampanjalle tuottamasta erinomaisesta kirjoituksesta “Kun rasismin vastustaminen oli muotia”.

Rasismi on viidessätoista vuodessa muuttanut muotoaan. Rasismin nousu ei näy onneksi (vielä) kaduilla, diskoissa tai ravintoloissa. Se näkyy enimmäkseen internetin keskustelupalstoilla, ihmisten sähköposteissa ja puhelimitse tapahtuvana häiriköintinä. Se näkyy ad hominem -tason argumentointina, jossa asiasta puhumisen sijasta demonisoidaan kokonaisia ihmisryhmiä ihonvärin tai poliittisen taustan perusteella sekä uhkaillaan ja leimataan yksittäisiä henkilöitä. Samaan aikaan rasismi on salonkikelpoistettu keksimällä erilaisia kiertoilmaisuja.

Rasismin nousussa ja tiettyjen ryhmien leimaamisessa huolestuttavinta on jo maassa olevien ja tänne juurtuneiden vähemmistöryhmien asema. Miten vähemmistöille käy esimerkiksi jo muutenkin haastavan työllistymisen kanssa, jos ilmapiiri muuttuu nykyisestä vieläkin syrjivämmäksi maassamme?

Kuvio muistuttaa kuitenkin edellisen laman aikaista toimintaa siinä mielessä, että jälleen kerran pienituloisia, päähän potkittuja ja köyhiä ollaan usuttamassa toistensa kimppuun sen sijaan että vaadittaisiin oikeasti parannuksia esimerkiksi sosiaaliturvaan, koulutukseen ja työelämän ehtoihin. Ja että tehtäisiin oikeasti duunia näiden asioiden parantamiseksi.

Toinen yhdistävä tekijä aiempaan rasismiaaltoon on se, että ulkomaalaisten ja ulkomaalaistaustaisten ohella maalitauluina ovat myös kotimaiset viholliset, ”vihervasemmistolaiset mokuttajat” -ryhmä, johon kuuluvat käytännössä kaikki muut kuin tunnustukselliset ”maahanmuuttokriitikot”.

Luen tällä hetkellä Juha Siltalan teosta Sisällissodan psykohistoria, jossa käydään laajasti läpi kansalaissodan ajan propagandaa ja viholliskuvien rakentamista puolin ja toisin. Rasistisessa retoriikassa viholliskuvan luominen muistuttaa pahimmillaan sisällissodan aikaista meininkiä. Ulkomaalaisten, väärän väristen ja väärää uskontoa tunnustavien uhka on rasistien visioissa apokalyptinen ja sen torjumiseksi tarjotaan hulluimmissa visioissa puhdistusta, joka ulottuu koskemaan myös väärin ajattelevia suomalaisia ”mokuttajia”.

Mihin vihapuheella sitten pyritään? Rasismilla ratsastavat oikeistopopulistit pyrkivät tietysti valtaan – ja kukapa ei politiikan tantereilla pyrkisi. Kiinnostavampi kysymys lieneekin, mitä näitä ihmisiä äänestävä hyötyy? Minkälaisia asioita äänestäjien mandaatilla tultaisiin pylvästalossa ajamaan?

Populisteista eiralainen muinaisslaavin tutkija Jussi Halla-Aho on ilmoittanut ajavansa maahanmuuton rajoittamista ja aseharrastajien asiaa. NRA-henkisen käsiaseoikeuden puolustaminen näyttäisi olevan sydämen asia kaikille näille samanhenkisille ehdokkaille. Nämä kaksi aihetta ovat kuuminta hottia ja muita kuin näitä aiheita käsitteleviä kannanottoja on vaikea löytää. Niinpä. Kuuleeko joku muukin tyhjien tynnyreiden kolinan?

Muutos2011-liikkeen hahmoista moni kannattaa ”jokainen pärjätkööt omillaan” -politiikkaa, jossa on vahva sosiaalidarwinistinen painotus. Heikkojen annetaan sortua vahvojen porskuttaessa eteenpäin. Esimerkiksi ”itseaiheutettuja” sairauksia, kuten alkoholismia tai huumeongelmaa ei hoidettaisi lainkaan. Näitä argumentteja löytyy esimerkiksi Hommawatchin Kysy Päälliköltä Muutoksesta -ketjusta.

Minkä takia pienituloisen kannattaisi äänestää rasistia/oikeistopopulistia, jos viestin todellinen sisältö on tämä?

Pienituloisten etua ajetaan parhaiten, kun yhteiskunnassa pyritään järjestelmällisesti parantamaan pienimpiä (ja nimenomaan vastikkeettomia) sosiaalietuuksia, huolehtimaan oikeudenmukaisesta tulonjaosta ja pitämään huolta siitä, että työntekijöiden oikeuksia ei poljeta.

Tasa-arvoisen, maksuttoman koulutuksen, terveydenhuollon, päivähoidon ja muiden yhteiskunnan perustoimintojen pitää myös kuulua tavoitteisiin. Ymmärtämäni perusteella oikean laidan rasismilla ratsastavat poliitikot eivät ole näistä asioista juurikaan kiinnostuneita. Mielestäni asia, joka kannattaa muistaa jatkossa.

Lopuksi on syytä pohtia tulevaisuuden kuvioita. Miten tästä eteenpäin? Voiko Suomeenkin syntyä esimerkiksi Iso-Britannian National Frontin tai ruotsalaisten uusnatsien kaltainen liike, joka muuttaa rasismin aika ajoin sanoista myös teoiksi tuhopolttojen ja väkivaltaisuuksien avulla (osa uhkauksista on jo tätä tasoa) vai riittääkö laitaoikeistolle muutama puhuva pää kaupunginvaltuustoissa eli toimiminen parlamentarismin pelisäännöin?

Tilanne voi tietysti kärjistyä, jos oikeistopopulistit saavat laajempaa kannatusta. Halla-ahon viljelemä profetia palavista ghetoista voi toteutua, jos rasismin lietsonta jatkuu ja se tuodaan kaduille 90-luvun tapaan.

Syvempiä kuiluja muodostuisi myös varmasti, jos kansalaisten oikeuksiin ja velvollisuuksiin tehtäisiin erillisklausuuleja rasistien ehdottamalla tavalla esimerkiksi syntyperän perusteella.

Itse toivon, että mahdollisimman moni meistä ymmärtää pian, että rasismia politiikan välineenä käyttävät ihmiset eivät pyri ratkaisemaan ongelmia, vaan luomaan niitä lisää. Olen kuitenkin toistaiseksi aika luottavainen sen suhteen, että kansan syvissä riveissä ymmärretään mistä on oikeasti kysymys.

Aiheeseen palataan varmasti vielä myöhemmin tässä blogissa…sillä välin toivon rauhallista pääsiäisviikonloppua kaikille!

Huutoa naamioiden takaa

Politiikka, Yleinen Ei kommentteja

Seuraan työssä ja vapaa-ajalla runsaasti erilaisia blogeja, internetin keskustelufoorumeja ja niissä käytäviä poliittisia keskusteluja. Useimmiten keskustelun taso aiheuttaa suurta turhautumista. Vaikka joskus nähdäänkin asiallista argumentointia, lähes aina päädytään päämäärättömään jankkaamiseen, jossa suurimpaan ääneen huutava yksilö pääsee framille parhaiten. Halukkaat voivat kokeilla vaikka Helsingin Sanomien tai Kalevan Juttutuvan nettikeskustelujen läpikäymistä.

Tämän päivän Hesarissa Antti Blåfield kirjoittaa aiheesta varsin ansiokkaasti. Blåfieldin mukaan verkossa yleinen nimimerkkien taakse piiloutuminen johtaa keskustelun muuttumiseen huutamiseksi. ”Naamioiden taakse kätkeytyminen antaa mahdollisuuden sanoa sellaista, mitä ei nimellään sanoisi tai sanoisi enintään pienessä, luotetussa piirissä”, hän kirjoittaa.

Hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta internetissä on maahanmuuttokriittisiksi itseään tituleeraavien henkilöiden perustama hommafoorumi ja sen liepeillä pyörivä nettiaktivistien joukko. Ei ole varmasti olemassa montaakaan THE aihetta (maahanmuutto) sivuavaa blogia, foorumia tai keskustelupalstaa, jossa nämä sankarit eivät olisi spämmäämässä (tietysti pääosin nimimerkkien takaa) lähinnä urbaanilegendoihin perustuvia sepustuksiaan sosiaalietuuksia väärinkäyttävistä maahanmuuttajista, ulkomaalaisista rikollisista ja monikulttuurisuuden Suomelle muodostamasta uhasta.

Yksittäisiä konnia löytyy varmasti kaikista ihmisryhmistä, mutta Homman folkloressa jokainen väärästä maasta tullut tai väärää uskontoa tunnustava on uhkatekijä myyttisille ”kantasuomalaisille”.

Olen pohtinut mitä tämä mystinen monikulttuuristaminen on. Siis se punavihreä salaliitto, joka homman foliohattujen mukaan uhkaa suomalaista yhteiskuntaa ja kulttuuria.

Mietitäänpä asiaa hetken ajan. Modernissa länsimaisessa demokratiassa monikulttuurisuus on olemassa oleva asiaintila. Meillä on uskonnonvapauden ja sananvapauden ohella voimassa kulttuurinvapaus. Omaa alakulttuuriaan saa rauhassa toteuttaa ja edustaa, toki lain määräämissä puitteissa. Suomessa on satoja erilaisia alakulttuureja, jotka voivat erota suurestikin toisistaan.

Historiasta löytyy lisää esimerkkejä suomalaisesta monikulttuurisuudesta. Kannattaa tutustua esimerkiksi Viipurin kaupungin historiaan.

Monikulttuuristuminen on siis jälleen eräs hompanssien keksimä olkiukko, jonka muodostamaa kuvitteellista uhkaa vastaan voidaan hyökätä kuten Don Quijote tuulimyllyjä vastaan Cervantesin romaanissa. Yhden totuuden monokulttuuria haikaileville voin suositella muuttoa vaikkapa Pohjois-Koreaan, jossa nämä monikulttuurisuuden kammottavuudet (l. vapaudet) on tehokkaasti kitketty yhteiskunnasta pois.

On tietysti tärkeää, että maahanmuutosta käydään kriittistäkin keskustelua. Mielestäni järkevään keskusteluun ei kuitenkaan kuulu kokonaisten ihmisryhmien perusteeton demonisointi, islamofobia ja rasistiset kannanotot, joita esimerkiksi hommafoorumilta ei tarvitse etsiä kissojen ja koirien kanssa. Lisätietoja asiasta haluavat voivat vaikka lueskella HommaWatch -blogia.

Maahanmuuttoon liittyvät todelliset ongelmat hautautuvat usein tällaisen mölysaasteen alle. Maahanmuuttajien sosiaalinen ja taloudellinen asema Suomessa on heikko ja yhä heikkenemään päin. Kärjistyvä eriarvoisuus ja vihanlietsonta luovat uusia sosiaalisia ongelmia ja onnettomuuden spiraali on valmis.

Mielestäni ihmisoikeudet on nostettava keskiöön maahanmuuttajia koskevassa keskustelussa. Jokaisella Suomessa asuvalla on oltava inhimilliset olosuhteet elää. Vastakkainasettelua lietsomalla tai toisaalta arvoista puuta heinää puhuvalla hyssyttelypolitiikalla ei saada hyvää aikaan.

Valitettavasti monessa asiassa on otettu takapakkia viime aikoina. Tuorein esimerkki on uusi ulkomaalaislaki, joka kaventaa maahanmuuttajien mahdollisuuksia päästä mukaan työelämään.  Nykyisin turvapaikanhakijalla on oikeus tehdä työtä ulkomaalaislain mukaisesti kolmen kuukauden jälkeen maahantulosta. Sisäasiainministeriö esittää lakiin muutosta, joka johtaisi tilanteeseen, jossa valtaosa turvapaikanhakijoista saisi oikeuden työntekoon vasta oltuaan maassa vuoden. Tällainen ihmisoikeuksien rajoittaminen tuskin auttaa pätkääkään sopeutumista uuteen ympäristöön ja yhteiskuntaan. Kannattaa muistaa, että työ on tärkein keino sitouttaa ihminen yhteiskuntaan.

Tarvitaan myös lisää suomen kielen opetusta maahanmuuttajille (jota nyt ei järjestetä tarpeeksi!) jotta ihmiset voisivat työllistyä ja toimia muutenkin elämässään yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä.

Oikean ja väärän sekä hyvän ja pahan tuominen keskusteluihin erilaisten kulttuurien ja uskontojen demonisoimisen puitteissa on myös täysin järjetöntä. Oikeusvaltion järkähtämättömiin perusperiaatteisiin ja myös toimintatapoihin kuuluu se, että ketään yksilöä ei tuomita etukäteen ihonvärin, uskonnon, kulttuuritaustan tai minkään muunkaan ominaisuuden takia. Kukaan ei ole automaattisesti esimerkiksi etnisen taustansa takia hyvä duunari tai vaarallinen rikollinen, toisin kuten maahanmuuttokriitikot väittävät.

Yhteiskunnan tehtävänä tulee olla varmistaa kaikille samat oikeudet ja etuudet eli kaventaa tuloja ja oikeuksia koskevia eroja. Tämä on paras keino välttää törmäyskurssille ajautuminen ja siitä aiheutuvat ongelmat yhteiskunnalle.

Palataan lopuksi vielä Blåfieldin kirjoitukseen. Blåfield puhuu yksinkertaisen maailmanselityksen houkuttelevuudesta tilanteessa, jossa ihmisten epävarmuus kasvaa esimerkiksi taloudellisen laman kärjistyessä. Maahanmuuttajavastaisuuden ja rasismin nousussa lienee ainakin osittain kyse tästä. Samoin kävi viime laman aikana.

Kahden sosiaalisesti ja taloudellisesti heikossa asemassa olevan ihmisryhmän usuttaminen toistensa kimppuun ei edesauta oikeastaan kenenkään asiaa. Tässä rumbassa vasemmiston tärkein tehtävä on ajaa kaikkien pienituloisten ja päähänpotkittujen etua, kotimaasta ja taustoista riippumatta.