Olen aiemmin kirjoittanut tässä blogissa shokkidoktriinista, joka mahdollistaa radikaalit yhteiskunnalliset uudistukset kriisin uhan varjolla. Samassa yhteydessä on puhuttu siitä, kuinka pankkien ja sijoittajien leikkirahatalouden aiheuttamaa talouskriisiä käytetään keppihevosena julkisen talouden ja verokertymän alas ajamisessa. Sontalastia kaadetaan siis suunnitelmallisesti syyttömien niskaan.

Vyörytys jatkui tällä viikolla, kun liikemies Björn Wahlroos esitti näkemyksiään verotuksesta ja talouskriisistä Financial Times -lehdessä. Eilen julkisuuteen tulleet kommentit herättivät tuttuun tapaan runsaasti porua. Wahlroosin rooli kotimaan mediassa on suhteettoman suuri: kun Nalle The Great puhuu, niin kansa kuuntelee – ihan sama minkälaisia aivopieruja tupsahtelee ilmoille.

Tällä kertaa Wahlroos oli sitä mieltä, että ”rikkinäisiä perheitä” ei tulisi tukea verovaroin. En tiedä minkälaista lopullista ratkaisua Nalle on suunnitellut esimerkiksi sille viiteryhmälle, jossa olen itse kasvanut eli ajoittain työttömyydestä kärsineiden/kärsivien yksinhuoltajaperheiden kasvateille. Voimme vain arvailla.

Wahlroosin esittämissä kommenteissa kiinnostavinta eivät kuitenkaan ole nämä raikkaat 30-lukulaiset sosiaalidarwinistiset tuulahdukset. Uskomattominta on oikeastaan se, että Wahlroosin mielestä talouskriisiä ovat vauhdittaneet liiallinen verotus ja ”eurooppalainen sosiaalinen malli”.

Todellisuudessa pankkien täysin holtiton lainananto ja todellisesta lisäarvosta irrotetut mielikuvitukselliset sijoitusinstrumentit ovat suurimpia syyllisiä koko kriisin takana. Tuottoa tässä pähkähullussa pelissä kasvattaakseen pankkien oli pakko jotenkin irrottautua 8 prosentin vakavaraisuusvaatimuksista.

Hätiin tulivat instrumentit, joiden avulla lainoja voitiin paketoida ja poistaa ulos, jonka jälkeen uusien lainojen ulosmyynti oli (ja on edelleen, koska systeemiin ei ole tehty muutoksia) jälleen mahdollista. Näin syntyy kupla, joka poksahtaa ajan myötä. Toki toimintaan liittyy myös muita toimijoita ja elementtejä, mutta tässä kuvio näin yksinkertaistettuna.

Pankkiirina Wahlroos tietää tämän kuvion varmasti aivan hyvin, mutta ei tietenkään halua paskoa omaan pesäänsä, joten syyttävä sormi on ohjattava osoittamaan jonnekin muualle.

Vyörytys sai jatkoa heti samana päivänä, kun Wahlroosin tukeman kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen esitteli omat visionsa verotuksen uudistamiseksi – tai pikemminkin porvarihallituksen tekemien uudistusten jatkamiseksi. Katainen ilmoitti sisällöltään muuten varsin ohueksi jääneessä kirjoituksessaan haluavansa myös jatkossa keventää verotusta.

Valtion verokertymä on tällä hetkellä vuositasolla noin 30 miljardin kokoluokkaa. Tästä potista on Kataisen johdolla jo leikattu pois arvioista riippuen 6,5–8 miljardia erilaisin toimenpitein, joista merkittävimmät ovat olleet suurituloisia hyödyttävät verohelpotukset ja suuria yrityksiä hyödyttävä Kela-maksun poisto. Jokainen voi itse laskea kuinka paljon Kela-maksun poisto hyödyttää vaikkapa alle 10 henkeä työllistäviä yrityksiä (palkkakulut x n. 0,02).

Viimeksi mainittu oli silmänkääntötemppu parhaasta päästä, sillä suuryritykset ovat jatkaneet taantumassa työntekijöiden joukkoirtisanomisia ja samalla jakaneet miljoonaluokan osingot omistajilleen. Kyseessä oli siis epäsuora tulonsiirto kaikkein rikkaimmalle kansanosalle.

Katainen ei tietenkään puhu ääneen veronkevennysten seurauksista. Jos näin massiivista verokertymän alasajoa jatketaan, palveluiden ja perusinfrastruktuurin tilanne pahenee entisestään. Silloin leikataan.

Mistä näitä veronkevennysdogmeja sitten oikein tulee? Vastaus saatiin tänään, kun kansainvälinen valuuttarahasto IMF tuli julkisuuteen leikkauslistoineen. Helsingin Sanomat uutisoi näyttävästi IMF:n esittävän Suomelle miljardiluokan leikkauksia julkiseen talouteen ja samaan aikaan – kuinka ollakaan – veronkevennyksiä. Samaa esitti siis myös valtionvarainministeri, tosin naminamiin paketoituna.

Sopii kysyä, onko tämä edes enää mikään uutinen? Onko IMF tai toinen nykytalouden luonnonlakeina pidettyjä uskonkappaleita suoltava OECD koskaan esittänyt minkäänlaisia muita vaihtoehtoja millekään maalle, riippumatta talouden rakenteesta tai ongelmien syistä?

Olemme jälleen tilanteessa, jossa meille esitetään yksi mahdollinen vaihtoehto ainoana sellaisena. Miettikääpä sitä.

Tämä blogi jää nyt pienelle tauolle jalkapallon MM-turnauksen takia. Sillä välin kannattaa seurata Kansan Uutisten kisablogia osoitteessa: http://www.kansanuutiset.fi/blogit/ajankohtaista.

PS. Futiskolumniarkisto on myös päivitetty. Sitä pääsee lukemaan täällä. Jutut löytyvät myös Kansan Uutisten verkkosivuilta.

It ain’t over ‘til the fat lady sings. Maailmaa järisyttäneen finanssikriisin laskua maksetaan vielä pitkään. Tällä hetkellä johdannaistalouden aiheuttaman talouslaman jälkimainingit rapauttavat kansantalouksia konkurssin partaalle. Islannin tarinan tuntevat kaikki. Uusin potilas on Kreikka, joka joutui kerjuulle ja vain muiden EU-maiden myöntämä jättilaina voi pelastaa sen täydelliseltä romahdukselta. Toki Kreikan pulmat ovat monisyisiä, mutta huomattavaa on, että julkisen talouden ongelmat ovat lähes poikkeuksetta seuranneet suuria finanssikriisejä.

Seuraavaksi putoamisvaarassa ovat arvioiden mukaan nyrjähtänyttä nuorallatanssia jo nyt käyvät Espanja ja Portugali. Yhden kansantalouden kaatuminen johtaa mitä ilmeisimmin dominoefektiin, joten tilanteesta on syytä olla huolissaan myös Suomessa. Tilanne on oikeasti vakava, jos tässäkin blogissa useasti sivuttu talousguru Paul Krugman on jo piiloutumassa pöydän alle.

Viimeistään on käynyt selväksi, että pelkkä rikkaruohojen kitkeminen finanssikapitalismin lihansyöjäkasvin juurelta ei enää riitä. Tulevaisuuden kriisit voidaan estää vain puuttumalla spekulaatioihin ja johdannaisiin perustuvan talouden perusrakenteisiin ja ottamalla käyttöön voimakkaampi reformiapparaatti.

Tämä oli eräs lopputulemista eilisessä Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän, Eduskunnan Attacin ja Into-kustannuksen järjestämässä finanssisäätelyseminaarissa. Tapahtuman keskustelunherättäjänä toimi ranskalaisen taloustieteilijän Frédéric Lordonin uunituore teos Rahamyllyt kuriin – kuinka vapautua finanssikriiseistä. Lordon ennakoi teoksessaan valuuttarahastoja ja finanssikapitalismia koskevia suunnanmuutoksia, joiden tavoitteena on suitsia riskeihin ja spekulaatioihin perustuvaa varjotaloutta.

Åbo Akademissa vaikuttava taloustieteilijä Christer Lindholm kertoi seminaarissa finanssitalouden suuresta kuplasta. Lindholmin mukaan koko maailman bruttokansantuote oli toissa vuonna noin 61 biljoonaa Yhdysvaltain dollaria. Johdannaismarkkinoiden arvo tähän verrattuna on noin kymmenkertainen, eli arviolta 600 biljoonaa. Rahoitusmarkkinat ovat siis kasvaneet aivan liian suuriksi rooliinsa ja riskinhallinnan mahdollisuuksiin nähden.

Miksi näin on sitten tapahtunut? Lindholmin mukaan taustalla on monia tekijöitä. 1970-luvun puolivälissä alkanut rahoitusmarkkinoiden sääntelyn purkaminen johti pääoman vapautumiseen ja uusien mielikuvituksellisten rahoitusinstrumenttien syntyyn. Vuosituhannen vaihteen lähestyessä tuloerojen kasvu nopeutui ja useassa maassa alettiin tehdä järjestelmällisesti suurituloisia suosivia veroratkaisuja. Myös Suomessa ongelma on samanlainen, pääoma- ja palkkatulojen verotuksen suhde on tällä hetkellä aivan poskellaan. Verotuksen vinoutuman takia suurituloiset pystyvät painamaan veroprosenttinsa hyvin alas pääomaverotuksen avulla.

Verotuksen epätasapainoisuuden takia markkinoille on vapautunut suuri määrä uutta pääomaa, joka on lisännyt rahoitusmarkkinoiden ja reaalitalouden epäsuhtaa. Pieni- ja keskituloisen eurot menevät nimittäin pääosin kulutukseen (keskituloisella arviolta 85-90% nettotuloista), kun taas rikkaamman ”ylijäämä” kulkeutuu usein sijoituksiin ja sieltä pikavoittoja hakevien rahastojen kautta mukaan rahoitusmarkkinoiden spekulatiivisiin peleihin.

Lindholmin arvio IMF:n ja EU:n johdolla suunnitteilla olevien sääntelytoimien tehokkuudesta oli varsin pessimistinen. Hänen mukaansa niin kauan, kun reaalitalouden ja rahoitusmarkkinoiden välillä vallitsee näin valtava epäsuhta (10:1 siis tällä hetkellä), minkäänlaiset sääntelytoimet tai valvonta eivät pysty estämään esimerkiksi valuuttakeinottelua. Ne ovat toki hyödyllisiä sinänsä, mutta uuden kriisin muodostumista niillä ei kyetä estämään.

Finanssialan toimijoiden keskuudessa suhtaudutaan tietysti nyrpeästi kaikenlaisiin merkittäviin sääntely- ja reformiehdotuksiin. Vaikka taloudessa vallitseva epäsuhta myönnetään myös finanssisektorilla (rasti seinään), mihinkään todellisiin muutoksiin ei siellä olla valmiita. Tämä kävi selväksi tilaisuudessa puhuneen Finanssialan keskusliiton edustajan puheenvuoroista. ”Sääntelytsunami” ja liiketoiminnan rajoitteet nähdään finanssisektorilla enemmän uhkana kuin mahdollisuutena järkeistää toimintaa ja hillitä poskettomiin riskeihin perustavaa spekulatiivista sijoittamista.

Suomen Attacia seminaarissa edustanut tutkija Lauri Holappa yhtyi Lindholmin näkemyksiin sellaisten reformien tarpeellisuudesta, jotka muuttavat yhteiskunnallista valtajärjestelmää. Holappa muistutti Bretton-Woods -järjestelmän purkamisen vaikutuksista. 70-luvulta alkaneet uudistukset palauttivat käytäntöön ennen toista maailmansotaa käytössä olleen järjestelmän, joka tuotti nimenomaan finanssialalle suurempia voittoja. Reaalitalouden kustannuksella.

Holapan mielestä transaktioveroilla, valuutanvaihtoveroilla ja solidaarisuusrahastoilla ei kyetä muuttamaan finanssikapitalismin perusrakenteita. Holappa puhui toimijoiden moraalikadosta, jolla ei voi kuitenkaan selittää kuplien syntymistä. Ongelma on siis finanssikapitalistisen järjestelmän perustavanlaatuisessa luonteessa. Don’t hate the player, hate the game.

Mitä tälle valtavalle ongelmalle tulisi sitten tehdä? On ensinnäkin välttämätöntä tehdä radikaaleja muutoksia sekä vertikaaliseen (pienituloiset-suurituloiset) että funktionaaliseen (palkkatulot-pääomatulot) tulonjakoon. Lisäksi tarvitaan (valtiojohtoista) investointien ohjaamista kepin ja porkkanoiden avulla reaalitalouteen, kuten esimerkiksi vihreään talouteen. Ongelmana tässä on se, että reaalitalouteen tehtävät investoinnit ovat todella pitkän tähtäimen projekteja, joista saatava tuotto on kotiutettavissa vasta vuosien päästä. Rahoitusmarkkinoilta saatavat pikavoitot houkuttelevat sijoittajia enemmän ja voilá: ympyrä sulkeutuu. Jos tätä suuntaa ei kyetä muuttamaan, uuden kuplan syntyminen ja sen puhkeaminen on vain ajan kysymys.

Osallistuin syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna Yleisen lehtimiesliiton järjestämään Itä-Viron reissuun. Matkalla tutustuttiin kieli- ja kansallisuussuhteisiin Itä-Vironmaalla.

Viron synkähköstä taloustilanteesta kirjoittamani juttu löytyy Satakunnan Työn 17. syyskuuta ilmestyneestä numerosta (sivu 12). Muita juttuja tulossa myöhemmin…

Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA julkisti tällä viikolla tutkimuksensa kansallisista asenteista ja arvoista. Tutkimuksen mukaan talouskriisin jälkeiseltä markkinataloudelta toivotaan “ennen muuta lisää inhimillisyyttä, kannustavuutta ja vastuullisuutta.” Kovan kapitalismin kritiikki on siis voimistumassa, mutta samaan aikaan maamme hallitus ei halua kasvattaa kontrollia ja valtion roolia taloudessa.

EVA:n tutkimustuloksesta on tehty kaksi mielenkiintoista tulkintaa. Helsingin Sanomat otsikoi suomalaisten uskon kapitalismiin horjuvan, kun taas Kalevassa todetaan kansan olevan kapitalismin kannalla.

Kalevan kirjoitus muistuttaa erehdyttävästi hallituksen suhtautumista taloustaantumaan. Tämän näkemyksen mukaan vapaa markkinatalous korjaa lopulta itse itsensä ja mitään ei tarvitse tehdä. Kirjoitus mukailee pääministeri Matti Vanhasen näkemyksiä talouskriisistä. Vanhasen mukaan valtio ei saa elvytyksellään rikkoa markkinatalouden periaatteita. Nykyisen turbokapitalismin aiheuttamat ongelmat Kalevankin pääkirjoituksessa kyllä myönnetään, mutta tekstin loppukaneetti nollaa koko pohdiskelun: “kyllä tämä tästä.” Hyssyttely siis vain jatkuu pääministerin viitoittamalla tiellä.

Markkinataloutta järjestelmänä on tuskin kukaan nyt kaatamassa. Kysymys on lähinnä siitä, miten taloutta voitaisiin jatkossa säännellä paremmin. Maailmanlaajuisen talouskriisin myötä on saatu opetus, joka pitäisi nyt ottaa vakavasti. Tarvitaan syvällinen muutos talouspolitiikkaan. Markkinatalous tarvitsee selkeät rajat.

Finanssimarkkinat ovat irtaantuneet reaalitaloudesta. Imaginaaritalouden piirissä harjoitettava kikkailu ja lyhytnäköinen voitontavoittelu on johtanut syvään romahdukseen, joka koskettaa laajoja ihmisjoukkoja. Viulut jäävät tässä rumbassa tavallisten veronmaksajien hoidettavaksi. Jos järjestelmä tuottaa voittoa, yksittäiset sijoittajat käärivät tuoton – taantumassa laskun maksaa yhteiskunta. Tämä opittiin Suomessa 1990-luvun alussa.

Globaali valuuttajärjestelmä ja vapaasti liikkuvat pääomat on saatava voimakkaan ja yhteisin pelisäännöin sovitun sääntelyn piiriin. Siten markkinatalousjärjestelmää voitaisiin ohjata ja suitsia toteuttamaan kansalaisten tutkimuksessa vaatimia inhimillisempiä ja vastuullisempia tavoitteita. Valitettavasti nyt näyttää siltä, että hallituksellamme ei ole uskallusta ryhtyä näihin toimenpiteisiin.